"Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan, varoita ei myrsky matkoistaan"

Ärsytän itseäni. Melkein jokainen blogikirjoitukseni liittyy miehiin, tai siis mieheen. Ehkä. Mitä sen väliä, tätä lue kukaan muu kuin siskoni.

Työpaikallani on aivan ihana ja todella hyvännäköinen sh-opiskelija. En pysty miettimään nykyään ketään muuta kuin häntä. Vaikka tänäänkin sain kivoja viestejä siltä eräältä mutta silti en pystynyt kuin tuijottamaan tätä sh-opiskelijaa ja hänen ihanan sinisiä silmiä ja täydellisiä huulia. Olen ehkä hieman ihastunut häneen. Hän on tietenkin varattu. Ystäväni kysyikin minulta tänään ettenkö mä voi koskaan löytää sellaista miestä joka ei olisi jo varattu. Ilmeisesti en. En aijo tosin tehdä tämän ihastumiseni eteen yhtään mitään. Hän on varattu. Hän on varattu. Sitä olen yrittänyt hokea itselleni. Hän vain on niin ihana. Hän kysyy välillä minun vuorojani ja on silminnähden iloinen jos olemme samassa vuorossa. Todella turhauttavaa tälläinen! Toisaalta vain toivon että hänen harjoittelunsa jo loppuisi. Poissa silmistä, poissa mielestä? Ainakin jonkin ajan kuluttua..

Ja tuo on pelkkä pieni ihastuminen! (kai) Kuitenkin minulla on paljon suurempia tunteita sitä erästä kohtaan. Vaikka välillä olen erittäin epävarma hänen suhteen ja monesti olen päättänyt jo toivottavani hänelle hyvää loppuelämää ja siirtyisin eteenpäin. Vuoden kuitenkin hänen kanssaan olen säätänyt, vieläkin samassa tilanteessa. Onko tässä enään mitään järkeä? En tiedä. Kidutanko vain itseäni tälläisessa "suhteessa"?  En tiedä. Ehkä joskus minussa on vielä se voima sanoa hyvät loppuelämät hänelle ellei asioihin tule muutosta..

Tänään katsoin ruutu.fi:stä Vain elämää jakson jossa vietettiin Juha Tapion päivää. Se sai minut palaamaan aikaan jolloin olin erittäin haavoittunut. Itkin. Itkin jokaisen laulun kohdalla. Muistan kun kuuntelin Juhaa todella paljon -07 syksyllä kun olin eronnut Konstasta ja olin erittäin syvällä. Mieleeni muistui se kun kävelin lähimetsässämme ja itkin, puhuin puhelimeen erään ihmisen kanssa ja hän sai pääni käännettyä eräästä maailman itsekkäimmästä teosta. Olen kiitollinen tälle ihmiselle että sai minun pääni käännettyä. Silti jotenkin tuntuu etten ole siitä yhtään sen lähempänä onnellisuutta ja ehjänä olemista kuin silloin. Ehkä se on liikaa vaadittu. 

Negative - My Personal Sensitivity

Jos vaikka unohdan olevani vahva, voin aina katsoa vasenta käsivarttani.

Ainut pysyvä elämässäni..

..Lola. Maailman suloisin ja herttaisin koira. Rakastan yli kaiken. En tiedä mitä tekisin ilman Lolaa. Lola lohduttaa kun minulla on paha olla, tulee minun luokse ja nuolee kättä tai tulee syliin. En luopuisi mistään hinnasta. 

Lola ja Lolan possu.

Välillä osaa olla vähän hölmö.

Bloglovin!

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Kiitos.

"I'm a bloody big mess inside."

Olo on jotenkin sekava. Tuntuu etten ole oma itseni. Minulla on ollut aivan liian paljon aikaa, aikaa ajatella. Se saa oloni ahdistuneeksi. Onneksi pääsen töihin maanantaina..

Maanantaina oli syntymäpäiväni, en siitä kovin välittänyt. 23vuotta, aika turha ikä. Jotenkin petyin siihen ettei oikea isäni onnitellut minua. Toisaalta hyvä. Toisaalta taas..en tiedä. Kuitenkin minulle erittäin tärkeät ihmiset onnittelivat minua ja siitä tuli oikein hyvä mieli.

Tiedän omaavani kaksi eri persoonaa. Minussa on se "terve" ihminen ja erittäin haavoittunut ihminen. Tällä hetkellä haavoittuva ihminen on saanut vallan minusta. Ahdistaa. Olen yrittänyt tehdä kivoja asioita jotta ahdistus kaikkoaisi, ei ole onnistunut. Pelkään. Haavoittunut ihminen saa minut tekemään typeriä asioita, sanomaan sellaisia asioita mitä en halua sanoa. Haluaisin että tämä "terve" ihminen saisi sen yliotteen elämästäni. Toivon liikoja, tiedän sen. Psykologilla käynnit ovat hieman auttaneet asioita, silti minua ahdistaa taas yhä useammin. Tuntuu etten ole tarpeeksi hyvä, toisaalta tiedän että olen riittävä. Ei keneltäkään voi vaatia täydellisyyttä. Välillä häpeä ajatuksiani, sitä että oikeasti välillä ajattelen niin. Tiedän ajatusten olevan typeriä ja täysin minun ajatusmaailmaani vastaan. Nämä ajatukset ovat sen haavoittuvan ihmisen. "Terve" ihminen huutaa siellä taustalla, kuinka itsekkäästi tämä toinen ajattelee. Onneksi on tämä "terve" ihminen myös pääni sisällä.

Haluaisin jotakin pysyvää tähän elämääni. Nyt minulla ei ole kuin Lola, joka on pysyvä asia elämässäni. Tiedän että se on iso asia, mutta silti, haluan pysyvän parisuhteen, pysyvän työn. Liikaa toivottu kerralla. Ehkä vielä joskus.

Ärsytys/ahdistus

Enpä ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään järkevää. Olen hieman kulkenut sumussa tässä, ei sen takia ole tullut juttua. Tosin, kuka näitä edes lukee? Minä, muutaman vuoden päästä ja mietin kuinka naurettava olen ollut?

Välillä tunnen itseni erittäin onnelliseksi ja se johtuu siitä yhdestä. Mutta toisaalta olen erittäin ahdistunut. Tällä hetkellä ahdistukseni johtuu siitä yhdestä. Välillä tuntuu että hän on nainen. Mielialat vaihtelevat eikä  hän oikein taida itse tietää mitä haluaa. No, olen päättänyt olla nyt hiljaa ja kyselemättä mitään typeriä. Saa nähdä auttaako.

Ahdistukseni johtuu myös siitä että olen kipeä. Ja kun olen kipeä, ihottumani lisääntyy aivan järkyttävään määrään. Nyt olen kokeillut sellaista jännää rasvaa minkä olen itse tehnyt netistä löytämieni ohjeiden mukaan. 10 painallusta Aqualan Plus-voidetta (mikä tahansa perusvoide käy, itselläni nyt on tätä) ja 1tl ruokasoodaa! Vie ainakin kutinan pois, voi olla että pidemmällä käytöllä koko ihottuman. Olen ainakin saanut yöni nukuttua ilman kutinaa. Mikään kortisonirasva ei ole tähän pystynyt, ja kortisonirasvat eivät imeydy vaan jäävät ällöttävästi iholle ja joutuisi vaihtamaan lakanat heti aamulla. Tämä ruokasooda-rasva imeytyy! Loistava!

Minua myös on ärsyttänyt tässä lähiaikoina ihmiset jotka ovat alkaneet seurustelemaan tässä lyhyen ajan sisällä. Heistä ei sitten kuule yhtään mitään nykyään. Ennen seurustelua kyllä puhuttii paljonkin. Nyt ei mitään. Ja jos itse aloitan keskustelun, juttu jää siihen mitä kuuluu?-kakkaan. Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi pitää hylätä ystävät/kaverit kun alkaa seurustelemaan? En ymmärrä. No, ei kai minun tarvitsekkaan.

Myös työasiat ärsyttää/ahdistaa. Minulla loppuu työsopimus 22.9, jatkosta ei ole tietoa. Olen yrittänyt mollin sivuilta katsoa kaikkea mutta plaa, kotihoitoa, kotihoitoa.. En halua! Yksi vaihtoehto on uusi paikka joka aukeaa nykyisen työpaikkani viereen. Haenkin sinne, en vain tiedä mikä siellä on hoitajan toimenkuva. Kukaan ei tiedä. Kukaan ei myöskään tiedä millaisia osastoja sinne tulee. Kukaan ei tiedä mitään eikä mistään kun siitä pytingistä jotain kysyy. Turhauttavaa. Toisaalta haluaisin niin kovasti jatkaa tuolla missä nyt olen, se ei vain luultavasti ole mahdollista. Kun tuo uusi paikka aukeaa, potilas paikat tippuu, kai? Ja se tarkoittaa sitten sitä että hoitajien määräkin vähenee. Tosin tämä on vain arvailua koska kukaan ei mistään mitään tiedä. :)

Ehkäpä alan suunnittelemaan nyt nukkumaan menoa, että pääsen aamulla seitsemältä soittamaan lääkäriin!

"Näiden tähtien alla"

Kävin juuri tupakalla ja katsoin taivasta, siellä oli tähtiä. Päässäni alkoi soimaan eräs uniklubin biisi jonka sanat sopivat hyvin ajatuksiini, tosin kukaan ei ole nyt muuttunut tähdeksi. (Onneksi)

Näiden tähtien alla
sua odottamalla
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava,
joka kuljettaa.
Saa kylmän raudankin
hehkumaan,
näiden tähtien alla.

Mä palvon sua.
Ikkunalla katselen sua.
Milloin rakastat minut vahvaksi?
Sydämeeni kirjattu nimesi.

Näiden tähtien alla
sua odottamalla
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava,
joka kuljettaa.
Saa kylmän raudankin
hehkumaan,
näiden tähtien alla.

Olet osa mua,
sydän rintani alla.
Kaipaan sua.
Miks lähdit ja muutuit tähdeksi?
Sydämeeni jäänyt sun jälkesi.

Näiden tähtien alla
sua odottamalla
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava,
joka kuljettaa.
Saa kylmän raudankin
hehkumaan,
näiden tähtien alla.

Näiden tähtien alla
sua odottamalla
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava,
joka kuljettaa.
Saa kylmän raudankin
hehkumaan,
näiden tähtien alla.

Woo-oo-oo-oo-oo
Näiden tähtien alla
Woo-oo-oo-oo

"You're my everything, You make me feel so alive"

Ajatuksia.

"Väsyttää aivan hirveesti vaikka nukuin koko yön putkeen pitkästä aikaa."

"Olen vissii itse kasvanut aika paljon kun joidenkin ajatusmaailma tuntuu niin lapselliselta."

"Kumpa saisin vielä tilaisuuden."

"Sattuiskohan paljon jos hyppäisin tästä alas? Sattuiskohan jos salama iskisi minuun?"

"Pitäisköhän mennä nukkumaan ennen kuin teen jotain todella tyhmää.."

"Hienoa, nyt minäkin olen alkanut pitämään ukkosesta, kumpa saisin olla hänen vierellä kun ukkostaa.."

"Tulen rakastamaan häntä aina. Vaikka mitä tapahtuisi."

"Joskus vain olisi mukava nukkua koko päivä pois."

"Ärsyttää kun ihmiset eivät tajua. En voi ahdistukselle mitään. Se vain on osa minua. En minä tätä itse ole valinnut, mutta osaan jo jotenkin elää sen kanssa."

"Mitä jos psykiatri toteaa minut hulluksi?"

"En jaksa kuunnella näitä ajatuksia päässäni. Välillä tuntuu että ajatukset kuuluvat jollekkin toiselle kuin minulle."

"Minulla ei ole kaikki hyvin."

Life is short. Smile while you still have teeth.

Pääni lyö tyhjää. Minut saatiin haluamaan kirjoittaa tänne jotain. Turhauttaa kun en tiedä mitä kirjoittaisin. Miksi pitää ajatella kun kirjoittaa? Miksi tämä kirjoittaminen saa minut ajattelemaan? Toisaalta, miksi kirjoittaisin kun minua ei ahdista? Tämä kuitenkin on yksi keino purkaa ahdistusta.. Ja miksi en osaa kirjoittaa kun minulla on suhteellisen hyvä olla? Miksen halua jakaa hyvää oloani niille parille lukijalleni?

Olen muuten erittäin yllättynyt siitä että vaikka olen väsynyt, minulla on hyvä olla. Johtuuko se viime maanantaista? Ehkä. Siitä en kerro enempää, muutakuin että sinä iltana olin erittäin onnellinen kun menin nukkumaan. En kyllä usko sen johtuvan siitä.. Ehkä se johtuu uusista lääkkeistä jotka sain unettomuuteen ja nyt olen joka yö nukkunut yli 5 tuntia aijemman 2-4 tunnin sijaan. En tiedä. Tiedän vain ettei minua ahdista. 

Odotan kovasti ensi viikkoa. Toisaalta myös pelkään. Pelkään että se ahdistus tulee erään lomalta paluun mukana. Ja ensi viikolla minun järkyttävä työputkeni on jo puolessa välissä. 5 töitä, 1 vapaa, 5 töitä, 1 vapaa ja 6 töitä. Sitten olisikin 3 vapaata jolloin olisi Tammerfestit, jonne en varmaan menekään koska en halua mennä yksin ja kukaan ei ole tulossa kanssani. No, ehkä sitten joskus vielä nään ne kaikki esiintyjät jotka haluan nähä.

Olen muuten melko varma, että olen päässyt yli. En aivan varma. Koska tiedän että tulen aina häntä rakastamaan, mutta ehkä se rakkaus on nyt muuttunut enemmänkin ystävyydeksi. En tiedä. Ehkä vain olen liian rakastunut toiseen enkä kiinnitä huomiota niin paljoa tätä toista ihmistä kohtaan oleviin tunteisiin. Asia ehkä olisi eri jos näkisin hänet taikka hän sanoisi minulle jotain älyttömän ihanaa. Sitä ei voi tietää.

Mutta elämässähän ei mikään ole koskaan varmaa.

Hyvä seura, hyvä mieli.

Minulla on hyvä mieli.

Vihdoin eräs ystäväni tuli Raumalta käymään luonani. On hän ennenkin siis kyllä käynyt mutta ei pitkään aikaan, toki ymmärrän miksei ole niin usein käynyt. Oli kyllä huippu viikonloppu. Eilen käytiin Ideaparkissa shoppailemassa, ehkä liian paljonkin. Ideaparkin jälkeen tulimme kotiini ja aloimme laittamaan itseämme valmiiksi Tampereen hurjaa yöelämää varten ja tietenkin joimme hieman alkomaholia. Hups. No, en sitä kovin usein ota niin kai sitä kerran kesässä pitää! :) No, mikään ei tuntunut nousevan päähän, lähdimme keskustaan ja suuntasimme Raideriin, maailman ihanin baari. Siellä joimme yhdet, ja niitäkään ei juotu kokonaan, jotenkin tökki koko juominen meillä molemmilla. Oli kamala nälkä ja lähdimme mäkissä käymään, siellä sitten päätimme että lähdemme takaisin kotiini, nukkumaan! Aloimme jo miettimään että, ei saakeli, meistä on tullut vanhoja! Mutta me molemmat oltiin juuri tehty kamala työputki ja olimme heränneet todella aikaisin ja käyneet shoppailemassa, olimme vain väsyneitä. Hyvällä mielellä siis lähdimme bussilla nukkumaan. Tänään sitten kävimme Ikeassa, sinnekin meni kiitettävän paljon rahaa. Ikean jälkeen Sotkaan ja Giganttiin. Oi luoja sitä rahan menoa. Pelästyin hirveästi kun kävin katsomassa tilini saldon, toisaalta tilistäni suurin osa on mennyt laskuihin.. No, elokuussa ei sitten osteta yhtään ylimääräistä

Oli ihanaa kun joku kerrankin tuli MINUN luokseni. Eikä MINUN tarvinnut lähteä muualle. Välillä ärsyttää hirveästi se kun kaikki kyselevät koska olen tulossa Raumalle tai Turkuun. Minunkin luokse voi tulla. Tampere on niin hieno kaupunki, ihmettelen siis miksei kukaan voi tänne tulla. Ja mikä parasta, MINÄ olen täällä. Jos se ei ole syy tulla tänne niin mikä sitten. Jos minut haluaa nähdä niin voi tulla tänne katsomaan. Kaikki aina olettaa että minä menen heitä katsomaan. Välillä se ottaa päähän. Välillä kyllä ymmärränkin, miksi tulla tänne koska täällä ei ole heille välttämättä muuta kuin minä.. Kun minä menen esim. Raumalle siellä on muitakin ketä näen kuin yksi ihminen. Välillä minuakin rasittaa käydä Raumalla koska pitäisi parissa päivässä ehtiä näkemään kaikki tutut. Välillä teen tarkoituksellakin niin etten kerro kenellekään tai laita esim. facebookkiin että olen raumalla, koska en jaksa ravata joka paikassa. Ja sekin vielä, kun olen Raumalla, MINUN pitää mennä aina heidän luokseen joita pitäisi nähdä, he eivät tule sinne missä minä olen.

No kaikesta tästä ihme valituksesta huolimatta MINULLA ON HYVÄ MIELI!

"Nobody chooses to be a freak. Most people don't even realize they're a freak until it's way too late to change it." –Meredith Grey

Unelma.

Minulla on unelma. En usko sen toteutuvan, vaikka kovasti haluaisin. Mutta yritän toteuttaa sen, ehkä, jotenkin.
Unelmani on:

Asua joko rivitalo kolmiossa tai luhtitalon alakerrassa, olisi edes pieni piha. Elämääni kuuluisi koira tai useampi. Haluan tehdä työtä josta pidän, jossa nyt olen. Helpointa olisi että toisellakin olisi vuorotyö. Tiedän etten pystyisi katselemaan välttämättä häntä 24/7 vaikka kuinka rakastaisin häntä, tarvitsen myös omaa aikaa. Ja tiedän että niin myös toinenkin tarvitsee. Jossain vaiheessa voisi elämääni kuulua myös lapsi, tai useampi. Naimisiin en halua, kihloihin voin mennä. Itse en pidä kihloihin menoa lupauksena avioliitosta. En usko avioliittoon, mutta haluan jollainlailla näyttää sen että olen sitoutunut toiseen ihmiseen loppu elämäkseni. Ja tietty haluan sen hopeisen sormuksen. Elämän pitäisi olla suhteellisen helppoa, olisin onnellinen. Haluan tuntea sen tunteen kun pääsen nukkumaan toisen viereen ja herätä siitä aamulla. Haluan tehdä ruokaa toiselle. Haluan pitää kotitalouden kunnossa, jotenkin kuitenkin ajattelen, että se on naisen tehtävä Vaikka toki oletan myös toisenkin tekevän jotain. Haluan myös että tämä toinenkin osapuoli nauttisi elämästään ja tekisi hänelle mieluisia asioita ja antaisin tietty niihin aikaa ja tukeni. En halua riistää toiselta omaa elämää. Haluan että elämällä on merkitystä. Etten eläisi vain itseäni varten. Haluan pitää toisesta huolta, kuunnella hänen murheitaan ja ilojaan. Tukea häntä. Olla hänelle paras ystävä. Ja hän olisi sitä minulle.

Unelmastani tekee vaikean se, että haluaisin sen toisen olevan T.

Viime kerrasta onkin jo aikaa..

Miten tämän nyt sitten aloittaisi..

Haluan olla ehjä. Juuri kun luulen että kaikki on hyvin ja minulla on suht ehjä olo niin sitten jokin taas tulee ja pam, ahdistus. Lääkärissä käyntikään ei ainakaan vielä ole auttanut, ehkä helpottaa elokuussa sitten kun pääsen typerään arviointiin.

Muutaman viikon aikana olen pystynyt olemaan ajattelematta T:tä, se onnistui hyvin koska emme olleet samoissa vuoroissa. Silloin oli hyvä olla. Ennen eilistä edellisen kerran puhuin hänen kanssaan siitä että haluan parhaan ystäväni takaisin, haluan takaisin ihmisen joka kuuntelee ja tukee minua. No, eilen olimme samassa vuorossa, hän oli minulle mukava. Se sai minut tuntemaan ahdistusta, ikävä häntä. Toisaalta, olen saanut parhaan ystäväni takaisin. (Siis parhaan täällä tampereella). Haluan että meillä on hyvät välit, koska silloin kun emme puhu, olen vielä enemmän ahdistunut.
Kaipaan häntä vain liikaa.

Onneksi en joudu olemaan kotona yksin. Minulla on Lola. Hän on aina vierelläni. Suloinen tuhisia.

Liika väsymys.

Olen aivan liian väsynyt. Töissä on tiukkaa, liian vähän henkilökuntaa. Liikaa töitä.

Lisäksi minulla on järkyttävä ikävä. Vaikka päästin irti, tunteet eivät ole kadonneet. Rakastan vieläkin. Enkä voi kertoa sitä, enkä voi kertoa sitäkään kuinka kova ikävä minulla on. Vaikka kuinka haluaisin, en voi. Pilaisin kaiken. Olemme hyvissä väleissä.

Tajusin miksi olen niin ärsyttävä ollut hänelle. Pelkäsin että menetän hänet ja ahdistuin siitä ja alan aina käyttäytymään todella tyhmästi. Haluaisin myös kertoa tämän hänelle. Mutten voi.

Haluaisin nukkua pitkään! Mutta ei, herätys melkein joka aamu ennen viittä. Haluan vain nukkua.

Ikävä.

"En tarvii sua, varmistun siitä vaan enemmän."

Päästin irti ja se tuntuu aivan mahtavalta. Tajusin kuinka väärin hän on minua kohdellut ja että hän ei edes tuntenut minua. Otti asioita liian vakavasti vaikka ne oli sanottu huumorilla. Omapa on häviönsä. Nyt vain oikeastaan nauran sille mitä on tapahtunut, ja miten tyhmä olen ollut. Ei hän minua arvostanut. Leikki minulla. Pääsin sen yläpuolelle ja nyt vain nauran koko asialle.

Minulla on hyvä olla. Ainakin välillä.

Älä sano miten minun pitää elää.

Alkaa ärsyttämään kun moni sanoo minulle "unohda se ahdistus" "kyllä se siitä" "sille on joku syy" "ei sinua voi ahdistaa koko aikaa" "kyllä se ahdistus siitä menee ohi kun ajattelet tai teet muuta"
Asia vain ei ole niin. En aina edes tiedä mikä minua ahdistaa. Sitä ei ole helppo unohtaa kun jatkuvasti on riittämättömyyden tai turhautunut tunne. Ja kun ei saa henkeä. Moni sanoo että täytyy olla joku syy että ahdistaa, ehkä näin on. Mutta kun on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö silloin pienetkin asiat saavat suuren ahdistuneisuuden tunteen päälle, sille en voi mitään. Totta kai unohtaisin ahdistuksen jos vain voisin, se ei vain mene niin.
Ja kun minulle tullaan sanomaan jotain edellä mainituista niin voisin lyödä heitä. Ja huutaa heille "luulin että tunnet minut ja tukisit minua! Yrittäisit edes hieman saada ahdistustani lievittymään jotenkin!" Tiedän että se on vaikeaa, saada se lievittymään, joskus riittää se että kuuntelee. Onko se liikaa pyydetty? Tuntuu etten voi luottaa kehenkään. Enkä puhua ahdistuksestani. Sitä vähätellään ja se tuntuu pahalta.

Tarvitsisin halauksen. Se auttaa aina kummasti. Kukaan ei kuitenkaan ole lähettyvillä halaamaan.

Aivot on tyhjät.

En usko että tämä "uusi" elämäni toimii. Yritin ainakin. Olla positiivinen ja itsevarmempi. Silti koko ajan on paha olla. Minulla on ikävä. Liian monia ihmisiä. Erityisesti T:tä. Melkein kaksi viikkoa pystyin olemaan laittamatta hänelle viestiä. Tänään sorruin. Minun ei pitänyt laittaa muuta kuin että kävin hänen isovanhempien haudalla viemässä kukkia mutta sitten viestin loppuun ilmaantui sanat ps. On ikävä sua.
Äääh... en pidä tästä tilanteesta yhtään. Liian kova ikävä. En halua olla tälläisissa väleissä hänen kanssaan.
Minulla on myös ikävä erästä toista mutten tiedä edes mitä tunnen häntä kohtaan. Olen jo kuitenkin sisäistänyt sen että olemme kavereita. Hän on yksi parhaista kavereistani nykyään. En tiedä mitä tekisin ilman häntä. Onneksi sain hänet takaisin elämääni.

Positiivista tällähetkellä on se että huomenna luokseni muuttaa kaksi karvakasaa joksikin aikaa. Jee!

Illallinen.

Haluaisin valmistaa illallisen jollekkin. Tehdä hyvää ruokaa ja syödä kynttilän valossa. Sen jälkeen käpertyä sohvalle tai sängylle ja katsoa jotain hyvää leffaa.

Hmmm.

Viimeinen vapaa neljästä menossa. Hieman pelottaa mennä huomenna töihin.
Tässä neljän päivän aikana olen ehtinyt tekemään vaikka ja mitä vaikken kotoa ole juurikaan poistunut.
Perjantaina kävin lääkärissä ainaisen ihottuman takia, uusi allergialääke määrättiin. Ja labroja ja vihdoin pääsen allergiakokeisiin. On se vain jännä että näinkin isossa kaupingissa kuin Tampere ei ole kuin yksi labra joka tekee allergiakokeita. Outoa. Eikä niistä uusista lääkkeistä ole apua.. Huoh.
Lauantaina nukuin oikein pitkään ja katselin tehareita. Niitäkin täytyy säätellä koska seitsemännen kauden julkaisu päivä on tuntematon. Ärsyttävää.
Eilen sain jonkun ihmeellisen siivousvimman. Siivosin lipastoni ja sinne näköjään mahtui kolme pussillista roskaa. Pyyhin pölyt ja ajattelin jättää imuroimisen tälle päivälle.
Aamulla lähdin labraan ja jouduin odottamaan siellä ikuisuuden vaikka olin ensimmäisten joukossa siellä! Kauhea nälkä siinä tuli ja kofeiinin ja nikotiinin vierotusoireet. Ennen labraa ei saanut juoda kahvia eikä polttaa. Nyt sitten istun coffee housessa ja juon kahvia. Viereisessä pöydässä istuu aika suloinen mies. Söpö hymy.
Tästä suuntaan aloittamaan uuden elämäni, aloitan vaihtamalla hiusten mallia ja väriä.

Kiitos. Hyvää päivää kaikille. :)

Päätös.

Tein päätöksen ja se tuntuu erittäin pahalta. Tiedän että loppujen lopuksi se on hyväksi. Jos tämä ikävä hellittää joskus..

Päätin luovuttaa ja yrittää unohtaa, se on erittäin vaikeaa.

Tyhjä olo.

"I won't let go of you."

Hyvä olo. Ihmeen hyvä olo. Ja vain T:n ansioita. Välillä tuntuu että hänellä on kaksi eri persoonaa, se persoona joka kohtelee minua kuin paskaa ja toinen persoona joka on maailman ihanin ja ja.. Tällä hetkellä hän on ihana, toivottavasti se jatkuu pitkään. Vihdoin uskallan edes vähän toivoa että meistä oikeasti tulee jotain.
Kuitenkin hieman pelkään, pelkään että pilaan taas tämän kaiken. Mutta myös T pelkää että minä en enään pidäkään hänestä tai en vain jaksa häntä. Niin ei kyllä tule käymään, hän on SE.

Puhuimme töissä yksi päivä siitä että onko se oikeasti kohtalon juttu että tapaamme sen oikean. Tulimme siihen tulokseen että on. Ei sitä oikeaa ikinä löydä kun etsii. Hän vain tulee jotenkin vastaan, kun sitä vähiten odottaa.

Sen tiedän että minulla on hyvä olla nyt.

Kupla.

Eilen olin onnellinen. Tuntui kuin koko muu maailma olisi kadonnut ja olisin ollut jonkinlaisessa kuplassa sen hetken. 

Oli hyvä olla ja tunsin itseni ehjäksi. Viimeksi ollut samanlainen olo uuden vuoden aattona.

Haluan olla onnellinen ja ehjä aina.

asresPsdRasqwweIewqeaNfdserSgfdsSwqeqrIroleiLfglksjLfsödkfEdsfölk!

ps. vain harvat saavat selvää otsikosta.

Valintoja.

Miksi pitää elämässä olla niin vaikeita valintoja jotka loppujen lopuksi eivät edes ole vaikeita? Minun pitäisi päättää millä osastolla haluan olla kesällä töissä. Kaksi vaihtoehtoa. Toisaalta minun ei pitäisi valita ellen halua yrittää T:n kanssa. Molemmissa on hyvät ja huonot puolet. Toinen osasto on henkisesti rankempi ja toinen fyysisesti. Molemmilla osastoilla on paljon hyviä työkavereita. Kumpaa haluan, että pääni hajoaa siitä etten saa T:tä tai että joudun katselemaan häntä sen takia koska päätän jäädä tälle osastolle missä nyttenkin olen, vai haluanko vaihtaa osastoa että saan olla T:n kanssa, mutta siirto olisi vasta toukokuussa joten mitä jos näinä tulevina kuukausina tulee tapahtumaan jotain että meistä ei sitten tulekkaan mitään. Toisaalta siinäkin vaiheessa osaston vaihto olisi hyvä, ei tarvitsisi kiduttaa itseään katselemalla T:tä. 

Pelkään että T:n tunteet minua kohtaan hiipuvat, jos niitä edes oikeasti on... Minä taas välitän hänestä aivan liikaa, ja tulen aina välittämään. 

ps. Minulla on ikävä erään ihmisen naurua ja hymyä!

"no one will love you the way I do"

Mustasukkaisuus.

Kyllä muut saa olla mustasukkaisia mutta sitten kun minä olen niin se on väärin. Silloin olen kamala ihminen. Enkä edes ole liian mustasukkainen! En saisi olla mustasukkainen.

Pieni mustasukkaisuus on hyvästä, siitä tietää että toinen oikeasti välittää.

oioi!

"Jos mä oisin sä, mä pysyisin mun vierellä"

Edellinen vuosi loppuikin kivalla tavalla. Sain yhden sellaisen hetken josta mainitsin yhdessä kirjoituksestani. Melkein itkin kun siinä oli niin hyvä olla. Haluan niitä lisää. Toivottavasti saan, katsoo nyt mitä tapahtuu. Toisaalta en halua mitään vakavaa, en halua ahdistaa häntä enkä myöskään itseäni. En tiedä pystynkö mihinkään vakavaan juuri nyt, pelkään että minuun sattuu. Vaikka välitänkin hänestä enemmän kuin kenestäkään niin en tiedä. Välillä oikein ärsyttää kun hänen seurassaan on niin helppoa. Hän tuntee minut. Tietää jo äänensävystä millaisella tuulella olen. Ja tiedän että hänkin välittää minusta, ei hän muuten olisi mustasukkainen. Olin salaa sisälläni iloinen siitä kun hän kertoi olevansa mustasukkainen J:stä. Vaikkei J:n kanssa olekkaan enään mitään. Silti hän on mustasukkainen. Mutta en nyt tiedä mitä tapahtuu hänen kanssaan. Voi olla ettei mitään. Saa nähdä. Päivä kerrallaan.

Tämä vuosi alkoi kyllä hienosti! Kävin tänään salilla! Olen erittäin ylpeä itsestäni että sain lähdettyä sinne. Onneksi kaveri patisti minut mukaansa.
Huomenna sitten tRaumalle ja perjantaina kidutettavaksi. Tosin pelkään että kamala uneni toteutuu ja kaadun ja murran oikean jalkani. No, ei se mitään, varasuunnitelma on olemassa!
Lauantaina sitten takaisin Tampereelle ja sitten vain olen sunnuntai päivän kun on viimeinen vapaa viidestä. Sitten ilolla töihin! Haluaisin oikeastaan jo huomenna mennä vaikka olen ollut vasta yhden päivän vapaalla. Työnarkomaani(ko?).

Toisaalta minulla on todella hyvä olo mutta toisaalta minua ahdistaa. En ymmärrä.. Kai se tästä.

Hyvää vuotta 2013 kaikille! Love you!