"You're my everything, You make me feel so alive"

Ajatuksia.

"Väsyttää aivan hirveesti vaikka nukuin koko yön putkeen pitkästä aikaa."

"Olen vissii itse kasvanut aika paljon kun joidenkin ajatusmaailma tuntuu niin lapselliselta."

"Kumpa saisin vielä tilaisuuden."

"Sattuiskohan paljon jos hyppäisin tästä alas? Sattuiskohan jos salama iskisi minuun?"

"Pitäisköhän mennä nukkumaan ennen kuin teen jotain todella tyhmää.."

"Hienoa, nyt minäkin olen alkanut pitämään ukkosesta, kumpa saisin olla hänen vierellä kun ukkostaa.."

"Tulen rakastamaan häntä aina. Vaikka mitä tapahtuisi."

"Joskus vain olisi mukava nukkua koko päivä pois."

"Ärsyttää kun ihmiset eivät tajua. En voi ahdistukselle mitään. Se vain on osa minua. En minä tätä itse ole valinnut, mutta osaan jo jotenkin elää sen kanssa."

"Mitä jos psykiatri toteaa minut hulluksi?"

"En jaksa kuunnella näitä ajatuksia päässäni. Välillä tuntuu että ajatukset kuuluvat jollekkin toiselle kuin minulle."

"Minulla ei ole kaikki hyvin."

Life is short. Smile while you still have teeth.

Pääni lyö tyhjää. Minut saatiin haluamaan kirjoittaa tänne jotain. Turhauttaa kun en tiedä mitä kirjoittaisin. Miksi pitää ajatella kun kirjoittaa? Miksi tämä kirjoittaminen saa minut ajattelemaan? Toisaalta, miksi kirjoittaisin kun minua ei ahdista? Tämä kuitenkin on yksi keino purkaa ahdistusta.. Ja miksi en osaa kirjoittaa kun minulla on suhteellisen hyvä olla? Miksen halua jakaa hyvää oloani niille parille lukijalleni?

Olen muuten erittäin yllättynyt siitä että vaikka olen väsynyt, minulla on hyvä olla. Johtuuko se viime maanantaista? Ehkä. Siitä en kerro enempää, muutakuin että sinä iltana olin erittäin onnellinen kun menin nukkumaan. En kyllä usko sen johtuvan siitä.. Ehkä se johtuu uusista lääkkeistä jotka sain unettomuuteen ja nyt olen joka yö nukkunut yli 5 tuntia aijemman 2-4 tunnin sijaan. En tiedä. Tiedän vain ettei minua ahdista. 

Odotan kovasti ensi viikkoa. Toisaalta myös pelkään. Pelkään että se ahdistus tulee erään lomalta paluun mukana. Ja ensi viikolla minun järkyttävä työputkeni on jo puolessa välissä. 5 töitä, 1 vapaa, 5 töitä, 1 vapaa ja 6 töitä. Sitten olisikin 3 vapaata jolloin olisi Tammerfestit, jonne en varmaan menekään koska en halua mennä yksin ja kukaan ei ole tulossa kanssani. No, ehkä sitten joskus vielä nään ne kaikki esiintyjät jotka haluan nähä.

Olen muuten melko varma, että olen päässyt yli. En aivan varma. Koska tiedän että tulen aina häntä rakastamaan, mutta ehkä se rakkaus on nyt muuttunut enemmänkin ystävyydeksi. En tiedä. Ehkä vain olen liian rakastunut toiseen enkä kiinnitä huomiota niin paljoa tätä toista ihmistä kohtaan oleviin tunteisiin. Asia ehkä olisi eri jos näkisin hänet taikka hän sanoisi minulle jotain älyttömän ihanaa. Sitä ei voi tietää.

Mutta elämässähän ei mikään ole koskaan varmaa.