2014

Tämä vuosi loppuu reilun kahden tunnin päästä. Ja minä olen kotona. Yksin. Tai siis onhan Lola täällä, muttä siitä ei kovasti ole hyötyä, koska hän on piilossa suihkussa raketteja.

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Nyt tuntui hyvältä idealta kirjoittaa, koska tuntuu että pää hajoaa pian.

Tämä vuosi on ollut tapahtumarikas, enkä tiedä onko se ollut sitä hyvällä vai huonolla tavalla. Paljon hyvä asioita mutta myös niitä huonoja asioita.

Kesän lopulla sain päätökseen vätyksen ja minun säätöni. Vieläkin välillä on ikävä, mutta sitten se viha häntä kohtaan nousee nopeasti pintaan.

Olen ollut työtön syyskuun alusta asti. Alkaa seinät kaatumaan päälle kun vain kotona on. Eräs asia mikä ärsyttää on se, että kaikki hokevat "Kyllä hoitajielle töitä aina on!" Juu, töitä olisi, mutta joka paikka säästää, ei palkata. Kotihoitoon aina otettaisiin hoitajia, mutta sinne minä en ole menossa. Minun ei tarvitse. Kiitos lääkärilleni, joka kirjoitti minulle todistuksen siitä etten joudu hakemaan sinne ja kärsimään joka päivä paniikkikohtauksista.
Myös se ärsyttää "Sähän voisit tehdä nyt niitä kokin hommia kun sulla se koulutuskin on!" Öm, olen yhden kesän tehnyt niitä hommia ja voin kertoa, että en enään välttämättä edes osaisi työskennellä ravintolassa. Se on kuitenkin hieman eri asia kuin tehdä omassa keittiössä ruokaa. Sitäpaitsi, ei kokeillekkaan niitä töitä näytä kovin paljoa olevan, ellei halua ihanien turkkilaisten kanssa työskennellä. Ei kiitos. Toisaalta on ollut ihanaa vain olla kotona ja levätä mutta pikkuhiljaa ne seinät kaatuvat päälle.

Marraskuun aikana Lola leikattiin, hänellä oli kaksi hyvälaatuista maitorauhaskasvainta ja yksi "hyvälaatuinen" pahalaatuinen maitorauhaskasvain ja tulehtunut kohtu. Kohtu ei oireillut mitenkään mutta eräs kasvaimista oli kasvanut isoksi, sitä menin näyttämään. Onnekksi leikkauksesta selvittiin hyvin. Parantuminenkin sujui hyvin ja Lola on normaali pöhlö itsensä.

Marraskuun lopulla kävin viimeisen kerran psykologilla, osittain joulukuun tapahtumien takia, mutta myös sen takia että tunsin olevani jo tarpeeksi tasapainoinen jättääkseni sen.

Joulukuun alussa muutin Tampereelta pois. Kangasalalle. Eli en kovin kauas Tampereesta. Tämä on niin paljon parempi asunto,eikä vuokrakaan päätä huimaa vanhaan verrattuna. Talo on huomattavasti rauhallisempi kuin edellinen. Ja kun menee koiran kanssa ulos ei tarvitse pelätä henkensä puolesta.

Jotenkin tympii tämä yksin olo jo. Koko ajan yksin. Ehkä kerran viikossa saatan nähdä kaveriani täältä. Jos edes kerran viikossa. Juu, puhelimessa puhun paljon Raumalla asuvien kanssa, mutta se ei ole sama asia. Haluan töihin. Haluan jonkun. En halua olla yksin.

Hieman kuvia tältä vuodelta; 

Kesällä pitää ainakin kerran käydä rannalla.

"Minnes mennään??"

Oli hurja metsälenkki!

Pikkusisko täytti 18v! Baarissa käytiin!

Hurjan näköiset nuo mustelmat leikkaushaavojen ympärillä!

Bodyvauva ettei raavi haavoja, ihme asento!

Oli tänä talvenakin kylmä.

Tupareissa yritin näyttää nätiltä.

Pikkusiskon kanssa tehty piparkakkutalo.

Hmm.

Hiljaista ollut. No, ei siinä varmaan mitään kukaan ole menettänyt. Olen nyt ollut kaksi ja puoli viikkoa työttömänä. Olen myös ollut 10 päivää sellalaisella kehokuurilla, kestää 28 päivää. Olen jo tänä aikana laihtunut 2kg ja senttejä on lähtenyt melkeil joka kohdasta 2cm. Olen tähän oikein tyytyväinen. Voin joskus kertoa kuurista enemmän. Kyseessä on sellainen puhdistuskuuri josta tarkoituksena tulla elämäntapa. Olen myös alkanut liikkumaan nyt enemmän.

Ihme kyllä minulla on nyt hyvä olla. Vaikka olenkin työtön, johtuukohan siitä että olen saanut levättyä kunnolla? Toivottavasti tämä jatkuu pitkään.

Tätä hyvää oloa ihmettelen myös siksi että vätyksen kanssa kaikki säätö on ohitse. Siitä ei muuta kuin Jonne Aaronin sanoin:
"It's better without you
Yeah, it's better without you"
Ansaitsen parempaa.

Edellis yönä näin kyllä sellaista unta joka sai pienen ikäväahdistuksen. Unessani oli maailman paras halaaja ja söpöimmän hymyn omistava ihminen. Haluaisin kysyä mitä hänelle kuuluu, mutta tiedän jo nyt, ettei se ole hyvä idea.

Välillä on kyllä sellainen olo että haluaisin vain pois, kauas. Koska olen yksin. Mutta eiköhän se tästä. Minulla kuitenkin on täällä hyviä ystäviä.

Eiköhän se tästä joskus.

Missä olet?

Olen miettinyt nyt asioita. Kuten sitä että miksi olen sinkku vielä.

Onko minulla liian korkeat vaatimukset? Mielestäni ei. Mutta sellaisia miehiä, jotka täyttävät vähäisetkin vaatimukseni, on kovin vähän olemassa. Tai, sitten heitä on, mutta he eivät vain uskalla näyttää sitä muulle maailmalle. Sekin on todella tyhmää.
Unelmieni miehen pitäisi uskaltaa olla sellanen kuin on, ei esittää maailmalle muuta. Hänen pitäisi myös olla minun tukenani. Totta kai, olen itse hänen tukenaan. Mutta en halua sitä, ettei toinen kuuntele minua, minulle tärkeissä asioissa. Tarvitsen sitä tukea kuitenkin. Haluan myös, että mies ajattelee itse. Ja tekee hänelle tärkeitä asioita. Miehen täytyy olla itsenäinen. Haluan myös huomiota ja läheisyyttä, toisaalta minulla on niitä kausia jolloin en päästä ketään lähelleni. Silloinkin haluaisin, että mieheltä löytyy sitä vahvuutta tulla lähelle. Silloin tiedän, että hän välittää oikeasti.

Olisi niin ihanaa löytää ihminen jonka luokse tulla rankan työpäivän jälkeen, käpertyä sohvalle ja olla. Myös muulla tavalla rentoutuminenkin käy. Mutta, olisi hän, jonka luokse tulla.

Täydellinen aamu miehen kanssa olisi, herätä ennen häntä, pukeutua hänen paitaansa ja tehdä hänelle aamupalaa. Siitä olen unelmoinut ikuisuuden.

Miten on niin vaikeaa, löytää oikea ihminen rinnalle kulkemaan tätä mutkikasta matkaa?

Vai....onko vika minun luonteessani?

Ps. Anteeksi kirivihreet. Kirjoitin tämän puhelimella.

Turhaa.

Kaksi vuotta odotin tätä. Luulisi että olisin onnellinen. En ole, olen ahdistunut. Tunteeni ovat laimentuneet, en enään rakasta. On tullut esiin piirteitä joista en pidä. En pysty. Enkä osaa sanoa sitä. Annan kuvan että kaikki on hyvin. Ja kaiken tämän lisäksi ehkä tunteet toiseen ihmiseen ovat palanneet. Mitä tässä nyt tekisi? En edes haluaisi näitä tunteita tätä toista, kolmatta osapuolta kohtaan. Mutta toisaalta ei ole edes kolmatta osapuolta koska minulla ja hänellä jota olen odottanut kaksi vuotta, ei ole mitään sitovaa suhdetta. Olen ollut vain salarakas. En tyttöystävä. En mitään. Miksi siis tunnen huonoa omaatuntoa siitä että olen ehkä kai varmaan ihastunut toiseen? Varsinkin kun en rakasta tätä jota olen odottanut, en enään. Jopa hänen viestinsä saavat minut ahdistumaan. Tämän toisen viestit taas saa mahaani perhosia. Tiedän etten voi sano tätä kummallekkaan heistä. En tiedä mitä tekisin.

"Sun kuvas mielessäni nään, nuo kasvot vie mut alaspäin, alaspäin.."

Yritin kovasti taistella sitä vastaan. En onnistunut, niin ei olisi saanut käydä. En halunnut tätä. Yritin kovasti vastustella sitä, yritin olla sanomatta asioita mutten voinut. En voinut myöskään olla kuulemmatta asioita joita en halunnut kuulla, vaikka kielsin niitä sanomasta. Tiesin että näin käy. Enkä pidä siitä. Tiesin että minuun tulee sattumaan. Vihaan tätä tunnetta. Olen idiootti.
Silti oli hetkiä jolloin tunsin oloni hyväksi. Silmät. Hymy. Nauru. Kun vain oli. Eilinen iltapäivä.
Ehkä vain pitäisi olla hiljaa. Kadota. En saisi puhua. Unohtaa. Silti en halua menettää. Mutta en keksi muutakaan vaihtoehtoa tähän. Typerät tunteet. Typerä ihastuminen. Typerä minä. Ja nyt olo on tyhjä. Kävelin ja melkein itkin tätä tyhjyyttä ja todellisuutta. Typerä todellisuus.

Ja nyt ajatuksissani ei ole muutakuin...

"It makes me happy, but still I feel the pain"

Aiai!

Olen sairaslomalla, joten ajattelin kirjoittaa jotain. Jännä kuinka en voi jäädä "päävikani" takia sairaslomalle mutta fyysisestä vammasta voin. Tosin tästäkin sairaslomasta kauheat syyllisyyspeikot puskevat pintaan. "Olet heikko!", ne huutavat sisälläni. Yritän niille sanoa vastaan että juuri työn takia sain tämän olkapääkivun. Olin työparin kanssa nostamassa potilasta ylöspäin vuoteessa ja siinä samassa tuntu kuin joku olisi puukolla iskenyt vasempaan hauikseeni. Kipu levisi siitä sormiin ja olkapäähän. Perjantaina menin töihin vielä, ajattelin kestäväni vielä sen päivän. Hyvin kestinkin. Olkapää ei sattunut kui tietyissä asennoissa. Lauantai ja sunnuntai vapaa, hyvin voin lepuuttaa kättä silloin ja mennä maanantaina töihin. Niin tein, maanantaina töihin. Meinasi itku tulla kun ensimmäistä potilasta käänsin. Loppu illan lähinnä "kevyitä potilaita". Iltapala kierrolla jo jogurttipurkin kädessä pitäminen sattui. Eilen kävin sairaanhoitajan vastaanotolla ja sain sairaslomaa ja ajan lääkärille täksi päiväksi. Tänään lääkärillä, huomenna röntgeniin ja ultraan. Lääkäri jatkoi sairaslomaa ensi maanantaille asti. Perjantaina viimeistään lääkäri soittaa ja kertoo löytyikö olkapäästä mitään vai onko se vain revähtänyt.

Lauantaina oli myös isomummuni hautajaiset. Ne olivat kauniit. Tajusin siellä että kuinka iso suku meillä oikeasti on. Hirmu suuri. Emme mahtuneet edes kappeliin vain olimme kirkossa. Nyt facebookkiin on perustettu suvullemme oma ryhmä. On hienoa että pääsee hieman tutustumaan muuhunkin kuin aivan lähisukuun.

Tänään oli  Annen luona. Olen kyllä niin kiitollinen hänestä. Hänelle voin puhua kaikesta. Hän on ihana. En tiedä mitä tekisin ilman häntä.

Huomenna olisi vuorossa Sannin tapaaminen kuvausten jälkeen. En ole vähään aikaa  häntä nähnytkään. Mukavaa.

Ps. Anteeksi jos on kirjoitusvirheitä, syytän siitä mobiilibloggeria.

Kaksi tuntia meni näiden kuvien etsimiseen ja lisäämiseen, enkä edes keksi otsikkoa.

Hmm.

Viime viikonlopun vietin raumalla. Näin lähinnä ystäviäni, äiti tuli vasta lauantaina illalla myöhään kotiin. Oli kiva keskittyä vain ystäviin, vaikkei heitäkään niin kovin montaa ole.
Näin myös hänet ketä minulla oli ikävä. Oli kivaa. Hän on maailman paras halaaja, tuntee olevansa siinä turvassa kaikelta. Tosin nyt pelkään kovasti mitä tapahtuu seuraavaksi. Itseni tuntien ihastun taas häneen oikein kunnolla. Ehkä pitäisi vain lopettaa viestittely hänen kanssaan mutta.. helpommin sanottu kuin tehty. Hänelle on niin helppo puhua kaikesta ja hän saa ajatukseni muualle ahdistavista asioista. Ja hän on niin söpö että..

Viime aikoina vätys on ahdistanut minua hirveästi. Tänää arkistoin facebook keskustelumme ja päätin että se oli siinä. En jaksa enään olla se toinen, hätävara.

Myös äitini on ahdistanut minua. Puuttuu niin paljon asioihini. Syömisiini yms. Js kuulemma on huolissaan, mielestäni sen voisi todistaa muulla tavalla kuin moittimalla minua. Ja kun hän ei edes kuuntele minua. Toivoisin hänen kuuntelevan ja ymmärtävän minua.

Söpö.

Söpö on vaan niin söpö, vaikka se onkin tyhmä sana. Niin söpö että melkein itken.

Kiitos.

Ollut ihmeellisen hyvä olo. Tästä saan kiittää erästä kivaamukavaahölmöäsöpöäpölöhöpsöä.

Välillä on kyllä ahdistanut niin paljon, että tuntuu siltä kuin kaikki hajoaisi käsiin. Vätys ahdistaa minua ehkä eniten. (olen kyllä kirjoittanut hänestä aikaisemminkin tänne, tosin en nimellä väsyt) En tiedä jaksanko enään tätä 1,5 vuotta jatkunutta säätöä. On/off. Tilanteessa ei ole kuitenkaan mitään tapahtunut niin miksi jaksaisin jatkaa tätä. Kyllä, hän saa minulle välillä erittäin hyvän olon, silloin kun olen hänen seurassaan mutta sekin tapahtuu aivan liian harvoin. En tiedä. En välttämättä jaksa enään. En tiedä.
Näinä hetkinä kun minua on ahdistanut niin silti tuo jota saan kiittää hyvästä olostani on aina parantanut oloani kun olen saanut ajatukset muualle. Olipas sekava lause. Sekava on kirjoittajakin.

Kuvat ovat pahimpia.

Liityin juuri instagrammiin, en tiedä miksi.
Tainno, että näkisin enemmän kuvia muiden elämästä?
Se ehkä oli virhe. Nyt tuli ikävä. Aivan järjetön ikävä. Emme ole edes puhuneet piiiiiiiitkään aikaan. Ja nyt kun näin hänestä monta kuvaa joissa hän on mielettömän söpö ja ihana ja kaikkea niin se ikävä iski. Enkä ole pitkään pitkään aikaan ajatellut häntä edes tällä tavoin. Hän on vain ystävä. Mutta en vain voi sille mitään että kun katson hänen kuviaan, hänen silmiään, hänen hymyään.. tekisi vain mieli mennä hänen luokseen ja suudella häntä. Haluan pois tämän tunteen. Miksi? Sitä en tiedä. Miksen vain voi puhua hänelle? En uskalla. En tiedä mitä sanoa. Kuitenkin keskustelu päättyisi siihen "hei mitä kuuluu?"-paskaan. Enkä voi edes kommentoida hänen mihinkään kuvaan että "luoja sä oot söpö!" koska sitten hän tietäisi. ARG! En tiedä.

Ikävävöin häntä todella.