Näytetään tekstit, joissa on tunniste työt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työt. Näytä kaikki tekstit

4.6.2015

Ristiriitoja.

Välillä tuntuu, että kaikki hajoaa käsiin. Toisaalta olen erittäin onnellinen. Ristiriitaista.


En pidä työstäni, tämän kesän yritän kuitenkin tuolla kärvistellä. Haluan nauttia myös kesästä. Ahdistaa vain välillä mennä sinne, koska pitäisi moneen eri osaan jakautua ja siihen en pysty. Tänään onneksi työkaverini sanoi minulle erittäin erikoisen kohteliaisuuden ja otin sen vain hyvänä asiana. Hän sanoi minulle "myisit varmaan mummoskin jos se olis listalla, loistavaa lisämyyntiä!" Ehkä tämän kesän jaksan vielä.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä Padasjoen kautta Raumalle. Ensin tapaamaan Rakkaan vanhempia. Apua! Olen aina ollut huono vanhempien kanssa. Tosin olen tavannut vain yhden poikaystäväni vanhemmat, ja heistäkään ei kovin hyvää kokemusta. Olin silloin kyllä vasta jotain 16vuotias, eli ehkä nyt osaan tehdä vaikutuksen. Onneksi Rakkaan sisko on myös siellä. Ei ehkä jännitä sitten niin paljoa.
Raumalle menemme koska pikkusiskoni valmistujaisia vietetään lauantaina. Valmistui merkonomiksi viime viikonloppuna. En voi käsittää sitä. Ehkä pieni ikäkriisi. Juuri hän meni vasta ala-asteelle ja nyt hänellä on jo ammatti! Ja tammikuussa hän menee armeijaan! Apua! Pieni siskoni. Haluaisin itse olla Raumalla sunnuntaihin asti, näyttää Rakkaalle kaupunkia ja meren rannan jossa joskus olen pahaa oloani purkanut. Rakas kuitenkin haluaa lähteä jo lauantaina juhlien jälkeen. En oikein tiedä taivunko tähän, äidiltä kyllä jo kysyin että tarvitseeko hän minua sunnuntaina enään. En välttämättä edes jaksaisi istua autossa kahta tuntia juhlien jälkeen. En tiedä. Tämä olisi minulle tärkeä juttu. Tiedän ettei Rakas pidä juhlista, varsinkaan sukujuhlista. Mutta.. Toisaalta en haluaisi vaatia että olisimme siellä sunnuntaihin asti koska olimme viime viikonloppuna mummuni miehen syntymäpäivillä.
Mutta, olemme tehneet niin paljon asioita, joista hän pitää (hän ei kyllä ajattele näin). Ja olemme olleet suurimman osan ajasta hänen luonaan (toisaalta hänen tyttärensä takia on helpompi olla hänen luonaan), ja vain vähän minun luonani. Itsekkään en kotona juurikaan ole ollut, ja tuntuu tyhmältä maksaa vuokraa siitä. Mutta en halua sieltä muuttaa pois. Rakastan sitä asuntoa. Välillä vain on sellainen olo, ettei rakas edes halua tulla minun luo. Minulla on paljon tavaroita (vaatteita yms) hänen luonaan. Hänellä on minun luonani hammasharja ja yhdet housut minun luonani. Siinä se. Emme esim. ole ollut yhtä kokonaista viikonloppua luonani. Ja minä joudun melkein aina pyytämään häntä luokseni, kerran on tullut oma-aloitteisesti, sekin yllätyksenä. Kerran kun mainitsin asiasta, hän kertoi ettei hänellä ole tekemistä luonani ja selkäkin tulee kipeäksi sängyssäni ja telkkarini on liian pieni. Jotenkin tuli mieleeni vätys, kaikki oli hänen mielestään huonoa mitä omistin. Sänky oli paska, sohva oli paska, asunto oli paska jne. Ahdistus. En jaksa puhua edes asiasta hänelle, tiedän että pahoitan vain mieleni. Joten tyydyn siihen, että minä olen aina se joka tulee toisen luo.

Kuitenkin hän juuri tekee minulle sen onnellisen olon. Hän saa minut useasti hymyilemään. On tukenani, hänen seurassaan olen turvassa. Rakastaa minua juuri tälläisena kuin olen. Enkä koskaan halua päästää hänestä irti.

31.12.2014

2014

Tämä vuosi loppuu reilun kahden tunnin päästä. Ja minä olen kotona. Yksin. Tai siis onhan Lola täällä, muttä siitä ei kovasti ole hyötyä, koska hän on piilossa suihkussa raketteja.

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Nyt tuntui hyvältä idealta kirjoittaa, koska tuntuu että pää hajoaa pian.

Tämä vuosi on ollut tapahtumarikas, enkä tiedä onko se ollut sitä hyvällä vai huonolla tavalla. Paljon hyvä asioita mutta myös niitä huonoja asioita.

Kesän lopulla sain päätökseen vätyksen ja minun säätöni. Vieläkin välillä on ikävä, mutta sitten se viha häntä kohtaan nousee nopeasti pintaan.

Olen ollut työtön syyskuun alusta asti. Alkaa seinät kaatumaan päälle kun vain kotona on. Eräs asia mikä ärsyttää on se, että kaikki hokevat "Kyllä hoitajielle töitä aina on!" Juu, töitä olisi, mutta joka paikka säästää, ei palkata. Kotihoitoon aina otettaisiin hoitajia, mutta sinne minä en ole menossa. Minun ei tarvitse. Kiitos lääkärilleni, joka kirjoitti minulle todistuksen siitä etten joudu hakemaan sinne ja kärsimään joka päivä paniikkikohtauksista.
Myös se ärsyttää "Sähän voisit tehdä nyt niitä kokin hommia kun sulla se koulutuskin on!" Öm, olen yhden kesän tehnyt niitä hommia ja voin kertoa, että en enään välttämättä edes osaisi työskennellä ravintolassa. Se on kuitenkin hieman eri asia kuin tehdä omassa keittiössä ruokaa. Sitäpaitsi, ei kokeillekkaan niitä töitä näytä kovin paljoa olevan, ellei halua ihanien turkkilaisten kanssa työskennellä. Ei kiitos. Toisaalta on ollut ihanaa vain olla kotona ja levätä mutta pikkuhiljaa ne seinät kaatuvat päälle.

Marraskuun aikana Lola leikattiin, hänellä oli kaksi hyvälaatuista maitorauhaskasvainta ja yksi "hyvälaatuinen" pahalaatuinen maitorauhaskasvain ja tulehtunut kohtu. Kohtu ei oireillut mitenkään mutta eräs kasvaimista oli kasvanut isoksi, sitä menin näyttämään. Onnekksi leikkauksesta selvittiin hyvin. Parantuminenkin sujui hyvin ja Lola on normaali pöhlö itsensä.

Marraskuun lopulla kävin viimeisen kerran psykologilla, osittain joulukuun tapahtumien takia, mutta myös sen takia että tunsin olevani jo tarpeeksi tasapainoinen jättääkseni sen.

Joulukuun alussa muutin Tampereelta pois. Kangasalalle. Eli en kovin kauas Tampereesta. Tämä on niin paljon parempi asunto,eikä vuokrakaan päätä huimaa vanhaan verrattuna. Talo on huomattavasti rauhallisempi kuin edellinen. Ja kun menee koiran kanssa ulos ei tarvitse pelätä henkensä puolesta.

Jotenkin tympii tämä yksin olo jo. Koko ajan yksin. Ehkä kerran viikossa saatan nähdä kaveriani täältä. Jos edes kerran viikossa. Juu, puhelimessa puhun paljon Raumalla asuvien kanssa, mutta se ei ole sama asia. Haluan töihin. Haluan jonkun. En halua olla yksin.

Hieman kuvia tältä vuodelta; 

Kesällä pitää ainakin kerran käydä rannalla.

"Minnes mennään??"

Oli hurja metsälenkki!


Pikkusisko täytti 18v! Baarissa käytiin!

Hurjan näköiset nuo mustelmat leikkaushaavojen ympärillä!

Bodyvauva ettei raavi haavoja, ihme asento!

Oli tänä talvenakin kylmä.

Tupareissa yritin näyttää nätiltä.

Pikkusiskon kanssa tehty piparkakkutalo.



19.8.2013

Ärsytys/ahdistus

Enpä ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään järkevää. Olen hieman kulkenut sumussa tässä, ei sen takia ole tullut juttua. Tosin, kuka näitä edes lukee? Minä, muutaman vuoden päästä ja mietin kuinka naurettava olen ollut?

Välillä tunnen itseni erittäin onnelliseksi ja se johtuu siitä yhdestä. Mutta toisaalta olen erittäin ahdistunut. Tällä hetkellä ahdistukseni johtuu siitä yhdestä. Välillä tuntuu että hän on nainen. Mielialat vaihtelevat eikä  hän oikein taida itse tietää mitä haluaa. No, olen päättänyt olla nyt hiljaa ja kyselemättä mitään typeriä. Saa nähdä auttaako.

Ahdistukseni johtuu myös siitä että olen kipeä. Ja kun olen kipeä, ihottumani lisääntyy aivan järkyttävään määrään. Nyt olen kokeillut sellaista jännää rasvaa minkä olen itse tehnyt netistä löytämieni ohjeiden mukaan. 10 painallusta Aqualan Plus-voidetta (mikä tahansa perusvoide käy, itselläni nyt on tätä) ja 1tl ruokasoodaa! Vie ainakin kutinan pois, voi olla että pidemmällä käytöllä koko ihottuman. Olen ainakin saanut yöni nukuttua ilman kutinaa. Mikään kortisonirasva ei ole tähän pystynyt, ja kortisonirasvat eivät imeydy vaan jäävät ällöttävästi iholle ja joutuisi vaihtamaan lakanat heti aamulla. Tämä ruokasooda-rasva imeytyy! Loistava!

Minua myös on ärsyttänyt tässä lähiaikoina ihmiset jotka ovat alkaneet seurustelemaan tässä lyhyen ajan sisällä. Heistä ei sitten kuule yhtään mitään nykyään. Ennen seurustelua kyllä puhuttii paljonkin. Nyt ei mitään. Ja jos itse aloitan keskustelun, juttu jää siihen mitä kuuluu?-kakkaan. Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi pitää hylätä ystävät/kaverit kun alkaa seurustelemaan? En ymmärrä. No, ei kai minun tarvitsekkaan.

Myös työasiat ärsyttää/ahdistaa. Minulla loppuu työsopimus 22.9, jatkosta ei ole tietoa. Olen yrittänyt mollin sivuilta katsoa kaikkea mutta plaa, kotihoitoa, kotihoitoa.. En halua! Yksi vaihtoehto on uusi paikka joka aukeaa nykyisen työpaikkani viereen. Haenkin sinne, en vain tiedä mikä siellä on hoitajan toimenkuva. Kukaan ei tiedä. Kukaan ei myöskään tiedä millaisia osastoja sinne tulee. Kukaan ei tiedä mitään eikä mistään kun siitä pytingistä jotain kysyy. Turhauttavaa. Toisaalta haluaisin niin kovasti jatkaa tuolla missä nyt olen, se ei vain luultavasti ole mahdollista. Kun tuo uusi paikka aukeaa, potilas paikat tippuu, kai? Ja se tarkoittaa sitten sitä että hoitajien määräkin vähenee. Tosin tämä on vain arvailua koska kukaan ei mistään mitään tiedä. :)

Ehkäpä alan suunnittelemaan nyt nukkumaan menoa, että pääsen aamulla seitsemältä soittamaan lääkäriin!