prospettiva - tulevaisuudennäkymät...

olen nyt miettinyt mitä haluan elämässäni tehdä. 

haluan valmistua ja saada kunnon työpaikan.

ensi syksynä aloitan italian opinnot ja kun minulla on työpaikka ja kunnon kesäloma niin lähden kiertämään italiaa! italia, ah. niin ihanat maisemat ja ihanaa ruokaa, tiedän nämä vaikken ole siellä käynyt! sinne haluan! haluan roomaan, venetsiaan, napoliin... italiaan vielä joskus menen! 

toisaalta haluaisin lähteä jonkun kanssa sinne, ehkä sannarin kanssa. mutta haluaisin sellaisen miehen joka matkustelisi kanssani, ja olisi mukana kanssani niin ihanassa maassa kuin italia.. mutta mistäs sellaisen miehen löydät.. et mistään. ainakaan kovin lyhyessä ajassa. tosin tiedän jo ihmisen joka haluaa matkustaa, ja itse asiassa on nytkin matkalla, ranskassa. sain sieltä kortinkin.<3 mutten tule häntä ikinä saamaan... en ole tarpeeksi fiksu hänelle. näin olen päätellyt itse. en ole ylioppilas, olen vain ammattikoulun käynyt luuseri. taikka sitten vain olen järjettömän ruma. taikka ärsyttävä. luulen että nämä kaikki ovat syynä siihen miksen hänelle kelpaa.. 

hän vain on sellainen johon voin luottaa täysin ja jonka kanssa pystyn puhumaan vaikeimmistakin asioista. hän on fiksu. hän on hyvännäköinen. hän osaa kuunnella.. ja auttaa. en tiedä mitä tekisin ilman häntä. en ole varmaan edes sanonut hänelle kuinka paljon hän on minua auttanut vain kuuntelemalla tämän viime vuoden aikana.. ja muutenkin. vaikkemme puhu kovin usein, silloin kun puhumme minulle tulee hyvä mieli. ihan sama mistä puhumme. 

olen muuten varmaan kirjoittanut hänestä ennenkin... hmm.. no, ehkä jätän tämän tähän. vaikka nyt sormissani onkin jokin kirjoitusvimma! 

voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon! jos vain keksisin mistä kirjoittaisin.... 

paniikkikohtauksia ja katkeruutta..

elikkäs, jos vähän päivittelis..

viime viikonloppuna oli sitten elämäni kamalimmat hautajaiset.. oli kyllä kaunis tilaisuus, tosin en paljoa muista niistä. jotenkin niin sekaisin olin. tajusin viimein että se oli totta, häntä ei enään ole. se pieni arkku sai minut tajuamaan sen.
hautajaisten jälkeen lähdin käymään kaupassa ja pidin aurinkolasit päässäni koska silmäni olivat niin punaiset itkemisestä ja ulkona oli niin kirkasta. onneksi pidin ne, seistessäni siinä kassajonossa joka kulki todella hitaasti, satuin katsomaan sivulleni ja siinä hän oli, hän joka särki sydämeni uutena vuotena. siitä alkoi sitten paniikkikohtaus ja aloin itkemään, taas. en kuvitellut että hänen näkemisensä olisi vaikuttanut noin suuresti olooni koska kuitenkin siitä on jo aikaa kun olen viimeksi hänet nähnyt. tosin voi olla että muutenkin raskas päivä suurens pienenkin ahdistuksen. no siitä sitten lähdin kävelemään ystävälleni ja se matka kesti puolet kauemmin kuin normaalisti, itkin enkä saanut henkeä. en muista koska viimeksi on ollut niin kova paniikkikohtaus.. no, onneksi nekin ovat nyt kurissa. nyt vain olen miettinyt että miksi juuri sinä päivänä!? muutenkin oli rankka päivä ja sitten hänen piti kävellä sinne! julmaa.

nyt olen taas raumalla, ja ahdistaa mielettömästi. en ole saanut teroa pois päästäni millään, jatkuvasti ajattelen häntä ja olen huomannut että olen tehnyt sitä joka päivä 1,5 vuoden ajan. aina kun näen jossain volvon taikka rekan.. ja niitä näen joka päivä. nyt kun olen iskän luona, hänestä tulee puhetta vähän väliä hänen naisystävänsä kanssa. ja teron tyttöystävästä.. siitä olen niin katkera. "en halua alkaa seurustelemaan kun olen niin paljon poissa ja muutenkin en jaksa sitä kitinää että on ikävä jnejne" vittu! tollasen miehen haluan jota ei tarvitse nähdä joka päivä! riittää ne viikonloput. ja tämä teron tyttöystävä.. vähän väliä valittaa naamakirjassa kun hänellä on ikävä teroa jne.. ja he alkoivat hyvin pian seurustelemaan kun minulla ja terolla meni välit poikki... en ole puhunut terolle 1,5vuoteen.. olen kerran tuona aikana nähnyt hänet.. ja pelkkä ajatteleminenkin sattuu. oli vaan niin täydellinen ja rakasta-tin niin paljon. en ymmärrä..

ehkä tämä tästä helpottaa näiden viikkojen aikana....