Turhautumisenmultihuipentuma.

Tiedättekö sen tunteen kun tuntuu ettei sinua arvosteta? Sellainen olo minulla on ollut jo jonkin aikaa. Tuntuu ettei mielipiteitäni kuunnella tai niitä oteta mitenkään huomioon, välillä ne vain tyrmätään. Ärsyttävintä tässä on se, että minä tiedän ne asiat oikeasti. Olen hoitaja. Tiedän asioista. Mutta sitä ei oteta huomioon. Enhän minä mitään voi tietää. Ja tuntuu, ettei asioilla joista minä pidän ole mitään väliä, oli kyse elokuvista tai siitä millä haluan selkäni pestävän. Välillä tuntuu että teen kaiken väärin, en siivoa riittävän usein, en pese pyykkiä tarpeeksi. Vaikka olen ollut työttömänä, niin miksi juuri minun pitää tehdä ne kaikki asiat? Mitä sitten, kun saan kokoaikaisen työn? Välillä tuntuu, että pää hajoaa miljoonaan osaan. Ahdistaa. Ja en aina tiedä sille syytä. Sitten kun olen hiljainen, niin minun sanotaan olevan kiukkuinen. En ensin edes ole, mutta kun sitä toistetaan että olen, niin tottakai tulen kiukkuiseksi. En saa edes ite päättää mitä tunnen. Välillä kaikki vaan tuntuu romahtavan. Ja en uskalla puhua siitä, koska pelkään. Pelkään jääväni yksin. Enkä halua luopua, rakastan niin paljon. Enemmän kuin mitään muuta. Eli varmaan on parasta pysyä hiljaa ja kärsiä oman pään sisällä.