"Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan, varoita ei myrsky matkoistaan"

Ärsytän itseäni. Melkein jokainen blogikirjoitukseni liittyy miehiin, tai siis mieheen. Ehkä. Mitä sen väliä, tätä lue kukaan muu kuin siskoni.

Työpaikallani on aivan ihana ja todella hyvännäköinen sh-opiskelija. En pysty miettimään nykyään ketään muuta kuin häntä. Vaikka tänäänkin sain kivoja viestejä siltä eräältä mutta silti en pystynyt kuin tuijottamaan tätä sh-opiskelijaa ja hänen ihanan sinisiä silmiä ja täydellisiä huulia. Olen ehkä hieman ihastunut häneen. Hän on tietenkin varattu. Ystäväni kysyikin minulta tänään ettenkö mä voi koskaan löytää sellaista miestä joka ei olisi jo varattu. Ilmeisesti en. En aijo tosin tehdä tämän ihastumiseni eteen yhtään mitään. Hän on varattu. Hän on varattu. Sitä olen yrittänyt hokea itselleni. Hän vain on niin ihana. Hän kysyy välillä minun vuorojani ja on silminnähden iloinen jos olemme samassa vuorossa. Todella turhauttavaa tälläinen! Toisaalta vain toivon että hänen harjoittelunsa jo loppuisi. Poissa silmistä, poissa mielestä? Ainakin jonkin ajan kuluttua..

Ja tuo on pelkkä pieni ihastuminen! (kai) Kuitenkin minulla on paljon suurempia tunteita sitä erästä kohtaan. Vaikka välillä olen erittäin epävarma hänen suhteen ja monesti olen päättänyt jo toivottavani hänelle hyvää loppuelämää ja siirtyisin eteenpäin. Vuoden kuitenkin hänen kanssaan olen säätänyt, vieläkin samassa tilanteessa. Onko tässä enään mitään järkeä? En tiedä. Kidutanko vain itseäni tälläisessa "suhteessa"?  En tiedä. Ehkä joskus minussa on vielä se voima sanoa hyvät loppuelämät hänelle ellei asioihin tule muutosta..

Tänään katsoin ruutu.fi:stä Vain elämää jakson jossa vietettiin Juha Tapion päivää. Se sai minut palaamaan aikaan jolloin olin erittäin haavoittunut. Itkin. Itkin jokaisen laulun kohdalla. Muistan kun kuuntelin Juhaa todella paljon -07 syksyllä kun olin eronnut Konstasta ja olin erittäin syvällä. Mieleeni muistui se kun kävelin lähimetsässämme ja itkin, puhuin puhelimeen erään ihmisen kanssa ja hän sai pääni käännettyä eräästä maailman itsekkäimmästä teosta. Olen kiitollinen tälle ihmiselle että sai minun pääni käännettyä. Silti jotenkin tuntuu etten ole siitä yhtään sen lähempänä onnellisuutta ja ehjänä olemista kuin silloin. Ehkä se on liikaa vaadittu.