sekamelska.

En keksinyt kunnon otsikkoa koska aivoni eivät oikein toimi.

Minulle sanottiin eilen että olen rohkea.. Olenko? Välillä kyllä tunnen itseni rohkeaksi, mutta välillä olen kaukana siitä. En ole vieläkään uskaltanut kertoa kaikille kuka oikeasti olen. Vaikka todellakin tiedän mitä minä olen. Ja olen siitä kiitollinen eräälle ihmiselle kun näytti minulle kuka olen. Kiitos siitä, tiedän että luet tämän kuitenkin. Ehkä sekin on osa syy miksi haluan korjata välimme, olen hänelle ikuisesti kiitollinen siitä että hän näytti minulle kuka oikeasti olen. Ilman häntä en olisi ikinä pystynyt kertomaan äidilleni. Äiti tosin luulee varmaan että olin silloin nuori ja nyt se aika on ohi. Asia ei todellakaan ole niin, ei se vain katoa, se on osa minua ja tulee aina olemaan. Hyväksyy sitä muut tai ei. 

Tottakai se että olen kiitollinen tälle ihmiselle, ei ole ainoa syy miksi haluan korjata nyt välimme. Kuitenkin koko ajan sisälläni olen kaivannut häntä. Jollainlailla. Vaikka se onkin välillä sattunut ihan hirveästi. Monesti olen ajatellut sitä mitä hänelle kuuluu ja miten hän voi, mutten vain ole pystynyt itse ottamaan sitä askelta minkä hän otti. Oikeastaan minunhan tässä pitäisi pyytää anteeksi häneltä, minä se meidän välit katkaisimme, minä sanoin ettei saa enään ottaa minuun yhteyttä. Minä se idiootti tässä olen ollut. Toisaalta, silloin ajattelin itseäni ja halusin ettei minua enään satuteta. Ja silloin minuun sattui, ja paljon. Mutta ehkä olen päässyt jo siitä yli, toivon niin. Toivon todella. Koska haluan välimme kuntoon. Olen jo menettänyt ihan liikaa ihmisiä ympäriltäni. 

Toisaalta nyt pelkään että menen ja rakastun taas, jos se tunne on koskaan edes kadonnutkaan..