"I wondered why I didn’t crumble into pieces."

Sain eilen tekstiviestin: "Moi. Anteeksi jos häiritsen sun iltaa pahasti. Mua ahdistaa, kun ei olla missään väleissä. Mua ahdistaa se, miten kylä olin sulle sillon joskus. Mä olen oikeasti pahoillani siitä. Toimisin eri tavalla nyt, mutta menneitä ei voi muuttaa, ikävä kyllä. Kumpikin on kasvanut. Mä yritän näyttää sen kasvamiseni myös tässä - pyydän vilpittömästi anteeksi. Tähän tarvitaan kaksi. Ole kiltti, tule vastaan. Anna anteeksi. Kerro edes saitko viestin."

Ensin en tiennyt keneltä tämä viesti oli koska olin poistanut tämän henkilön numeron puhelimestani etten kännissä soittaisi tai laittaisi hänelle viestiä, mutta jotenkin arvelin lukiessani tuota keneltä se oli ja kun kysyin sitä tältä henkilöltä että keneltä viesti on ja sain vastauksen. Vastaus oli se keneltä sen arvelinkin olevan.

Pääni löi tyhjää hetken aikaa ja sitten tajusin miten minua alkoi ahdistamaan. Juuri tässä vähän aika sitten ajattelin kuinka hienosti olen saanut hänet pois ajatuksistani ja pois elämästäni. Kuinka olen hienosti selvinnyt siitä että en edes mieti häntä kun kuulen erään biisin. Kyllähän itseänikin harmittaa välillä ettemme ole väleissä mutta toisaalta.. Hän satutti minua niin pahasti, useammin kuin kerran.. En tiedä miten pystyisin antamaan hänelle anteeksi. Hän on kuitenkin satuttanut minua tähän mennessä pahiten, mitä "rakkausihmissuhteisiin" tulee. Ja hän jo kerran on minulle sanonut että hän on muuttunut ja kasvanut mutta miten kävikään, minuun sattui. Ja tiedän että jos annan hänelle anteeksi ja olisimme siten väleissä hän haluaisi puhua minun kanssani ja ehkä nähdäkkin minut mutta tiedän että siinä kävisi taas niin että minä ihastuisin häneen taas uudelleen ja sitten minuun taas sattuisi. En vain voi vastustaa häntä. En voi katsoa edes hänen kuvaansa mistään koska se jo herättää minussa sellaisen tunteen että haluaisin halata häntä ja ja.. En tiedä.

Toisaalta olisi aikuismaista minultakin mennä vastaan ja antaa anteeksi. Tiedän että tuon viestin lähettäminen vaati häneltä paljon. Mutta itse olen niin sekaisin. En tiedä mitä hänelle sanoisin. Haluaisin kovasti antaa anteeksi mutta en tiedä pystynkö. Pelkään että minuun sattuu taas. Vaikka tiedän että olisimme vain ystäviä. Muttakun siinä on se että kun näen hänet niin haluan vain halata häntä ja muuta. No, tekeehän ystävätkin niin mutta silti. En osaa selittää tätä yhtään paremmin..

Tuntuu että pääni hajoaa pian.