Olen tässä jo jonkin aikaa miettinyt että mitä haluan tältä elämältä.. Siitä olen varma että haluaisin olla onnellinen ja oma sekopää itseni. Välillä toki on päiviä kun olen onnellinen mutta silti välillä minut valtaa se järkyttävä surumielisyys, varsinkin kun olen yksin. Viime päivinä minua on kyllä hirmuisesti piristetty. Monikin ihminen, mutta yksi on piristänyt minua enemmän kuin kukaan muu. En välttämättä olisi halunnut että niin käy mutta ei sille vain voi mitään. Siinä on sitä jotain mikä saa minut hymyilemään taas. Jollainlailla olen kaivannut sitä tunnetta mutta sitten taas iskee se pelko että mitä jos taas käy jotenkin huonosti. Niinkuin vähän kaikkien kanssa on käynyt.
Minun pitäisi oppia luottamaan ihmisiin ja itseeni, varsinkin itseeni. En vain pysty siihen aina, tuntuu että kuitenkin jollainlailla pilaan koko jutun. Enkä uskalla päästää ihmisiä lähelleni, en enään. Niin monta kertaa minuun on sattunut, oli kyseessä millainen ihmissuhde tahansa. Vaikka uskallankin kertoa asioitani muille, se ei tarkoita sitä että luottaisin heihin täysin, pelkään että he hylkäävät minut jossain vaiheessa.
Minua myös ärsyttää se että kun joku olisi oikeasti kiinnostunut minusta, ja siis kyseessä on kiva ihminen, tai ainakin luulen niin. Niin hän jotenkin ahdistaa minua. Olenkin siitä jo kirjoittanut kerran. Mutta miksen vain voi ottaa itseäni niskasta kiinni ja tavata häntä. Vastaan hänelle aina kun hän kysyy että koskas nähdään yms. "sitten kun olen valmis ja tiedän mitä haluan" Miten voin vastata noin jossen koskaan tule tietämään mitä haluan.. Tämä on niin väärin tätä ihmistä kohtaan. En haluaisi olla hänelle ilkeä mutta tuntuu etten vain oikeasti tiedä mitä haluan tai kenet haluan.. Ja tietty loppujenlopuksi haluan hänet ketä en voi saada ikinä koskaan. Kai. Kuitenkin siinä käy niin. Mikä siinä on että se jota ei voi saada kiinnostaa enemmän kuin se jonka voisi saada?
Mutta yhdessä asiassa ajattelin itseäni. Irtisanoin itseni tänään työpaikasta jossa ehdin olemaan kolme viikkoa, kyseessä oli vakipaikka mutta silti ei paikka ollut minulle oikea. Haluan takaisin sinne missä olin kesällä, ja sinne myös pääsen takaisin joulukuun puolessa välissä. Joten nyt ajattelen myös itseäni siinä mielessä että pidän lomaa kolme viikkoa. Viimeksi olen lomaillut ehkä seitsemän vuotta sitten! Koulussakin kun oli lomia niin aina oli jotain koulutehtäviä joita piti tehdä eikä pystynyt vain rentoutumaan ja olemaan. Nyt pystyn ja aijon nauttia siitä! Ajattelen nämä kolme viikkoa vain itseäni ja sitä mikä on minulle parasta. Ja menen pitkästä aikaa tRaumalle. Jos siellä saisin selvyyttä ajatuksiini ja siihen mitä haluan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti