huonosti, hyvin, huonosti, hyvin huonosti, hyvin, huonosti......jne.

eipä ole tullut kirjoiteltua pitkään aikaan.. jotenkin ei ole ollut fiilistä kirjoittaa tai sitten on pää ollut niin sekaisin etten ole pystynyt pukemaan ajatuksiani sanoiksi.. enkä kyllä osaa nytkään.. jotenkin vaikeeta..


tuntuu että aina kun alkaa menemään paremmin jotain tulee niin että kaikki romahtaa. psykologini kanssa sovimme että käyn nyt harvemmin juttelemassa hänen kanssaan, silloin se tuntui hyvältä, nyt ei..


uuden vuoden aattona puhuimme että vuodesta 2012 tulee parempi kuin 2011. olin itsekkin positiivisella mielellä siitä, valmistun ja ainakin kesätyöpaikka on jo tiedossa, joten ei huolta. seuraavana aamuna kuulen että pappa on joutunut sairaalaan teho-osastolle kaaduttuaan rappusissa ja lyötyään päänsä niin että on saanut päähän haavan ja aivoverenvuodon. säikähdin ihan hirveästi. "ei näin voi alkaa tämä vuosi ei ei ei ei ei ei!!" soi päässäni. onneksi papan ei tarvinnut olla teholla kuin pari päivää.. muistiin tullut jotain vikaa, aivoverenvuodon takia ja muutenkin ollut sekava.. esimerkiksi ei muista kaikkien ihmisten nimiä ja sekoittaa nimet keskenään. onneksi kädet ja jalat toimivat.. muttei välttämättä silti pääse kotiin enään lainkaan.. ja kaikken paskinta tässä on ettei kukaan tiedä mitä sinä yönä on tapahtunut kun hän on kaatunut.. ambulanssimiehet olivat löytäneet hänet yksinään makaamasta rappukäytävästä, hätäpuhelun soittanut oli jättänyt papan yksin sinne, heitteille jättö. hienoa! ehkä kaikki vielä selviää.. 


koulu ahdistaa, opinnäytetyötä pitäisi tehdä mutta ei siitäkään oikein mitään tule, en saa aikaiseksi aloitettua. ja kun joudun sen yksin tekemään niin tiedän että se jää ihan viime tippaan. koulussa muutenkin on niin ahdistava olla. vaikka nyt olenkin ollut kaksi viikkoa lomalla ja nyt jo ahdistaa se että ylihuomenna pitää mennä kouluun. en haluaisi. en jaksa! 


en ole nukkunut varmaan kauukauteen yötä kokonaan. herään aina joskus 4-7 välillä. haluaisin nukkua edes yhden yön kunnolla. en ymmärrä miksen nuku kunnolla.. nukahtaminenkin on jotenkin vaikeaa vaikka minulla on siihen lääkkeitäkin.. silti. 


ainiin, maailman loppu tulee tänä vuonna. 

dlsköföj

en olekkaan kirjoittanut pitkään aikaan..
oikeastaan en ole edes ehtinyt kirjoittamaan kun olen ollut töissä. jos en ole töissä niin olen todella väsynyt töiden jälkeen enkä ole jaksanut ajatella mitä kirjoittaisin. tosin en oikeastaan nytkään tiedä mitä kirjoittaisin..


no, olen ollut koukkuniemessä nyt töissä, kahdella eri osastolla. olen siellä ollessani ajatellut jopa koulutusohjelman vaihtoa vammaisista vanhuksiin. toisaalta taas kun olen tavannut ärsyttäviä vanhuksia jotka ovat todella vaativia ja muuta, en oikein tiedä. toisaalta sitten taas on niitä ihaniakin vanhuksia. en tiedä. no kai voisin lukea molemmat koulutusohjelmat, eihän se olisi kuin puoli vuotta lisää opiskelua. mutta eipä se kai mitään..


olen ollut myös hirveän ahdistunut, tosin en tiedä miksi. osittain kaikki johtuu kaikesta. ainut paikka missä minua ei ahdista on töissä. en tiedä mikä siinä on, kai se kun saan muuta ajateltavaa. en tiedä. en edes tiedä mitä ajattelen kun minua ahdistaa. välillä minua ahdistaa kaikki asiat ja välillä yksittäiset asiat. esimerkiksi se että en pääse aina vahtimaan serkkujani kun pyydetään, tunnen hirveää syyllisyyttä siitä. enkä kestä sitä. 
eilen viimeksi, juhannuksena! sain kaameimman ahdistuskohtauksen kun puhuin iskän kanssa puhelimessa. itkin varmaan puoli tuntia puhuessani hänen kanssaan.. 
no, toivottavasti kaikki helpottaa kun pääsen käymään juttelemaan serkkujeni äidin kanssa.. hänen kanssaan voin puhua melkein kaikesta, hän on kuin sisko minulle.


tässä vähän aika sitten sain viestin ihmiseltä jolta en odottanut koskaan saavani viestiä koska sanoin hänelle "älä ota muhun enään yhteyttä". eikö hän tajua sanaa ÄLÄ!? mitä vaikeaa siinä on tajuta se!? sen viestin jälkeen alkoi ahdistamaan, hän halusi pyytää anteeksi näin puolen vuoden jälkeen ja plaaplaa. sanoi olevansa tosissaan pahoillaan. ehkä on, ehkä ei. en luota häneen enkä halua häntä elämääni. en voi sietää häntä. hän teki sydämeeni niin ison haavan ettei sitä paranneta. 

http://www.youtube.com/watch?v=KcCb-2kB8Cg

"Mä en kaipaa; sun tuoksuu, 

mä en haluu; sun viereen,

 mä en usko; sun valheit,

mä en ikävöi; en paljoo.

Ajat on muuttuvii,

 hajotin kukkaruukkusi, 

sä väsytit mut uuvuksiin, 

on pakko laittaa luukku kii

 En anna kastua

 mun poskien mä vastustan 

sitä tunnetta hassua; 

Mä en ******* sua."

joku vika jossakin!

en ole oma itseni, eräs ystävänikin sanoi sen minulle. "sä oot se joka puhuu kaikille! mä aina mietin uskallanko puhuu sille vai en! mitä jos oonki ihan tyhmä kun puhun sille! ei sun kuulu sellasta miettii! sun kuuluis puhuu! ei olla mä!" tai jotakin tohon tyyliin. niinpä, ennen olin se joka uskalsi puhua kaikille ja jopa ihastukselleenkin. nyt olen tälläinen mitäänsanomaton ääliö. en uskalla edes kysyä kuulumisia, en uskalla sanoa edes hei! en mitään! en tajua mikä minuun on mennyt.
sisälläni on se tunne että haluan puhua ja tuntuu että repeän jollen puhu hänelle! mutta jokin saa minut perääntymään aina. avaan keskustelun ja siihen se jää, en sano mitään. jollainlailla pelkään että sanon jotain tyhmää, että häiritsen häntä kun puhun hänelle, pilaan kaiken. en tiedä mikä tässä on. 
joka päivä kuitenkin katson hänen profiiliaan naamakirjassa, tarkistan onko hän kirjoittanut uuden blogimerkinnän, sinnekin aina haluaisin kommentoida jotain mutta se ei hyödytä mitään, hän kirjoittaa livejournaliin ja minä tänne. enkä keksi mitä tehdä! turhauttavaa!


MIKÄ MINUA VAIVAA?!

suojelijaa mistään?

nyt tarvitsisin oikeasti jonkun joka kuuntelisi ja auttaisi, pitäisi minua sylissä ja halaisi lujaa. olisi lähelläni. pitäisi minusta huolta ja suojelisi minua maailmalta. tuntuu etten vain jaksa enään.. kaikki tuntuu niin mahdottomalta. ahdistaa.
ahdistaa oma ulkomuotoni, se että olen lihonut. ja kun jonkun pitää siitä koko ajan muistuttaa. pitää varmaan alkaa lenkkeilemään enemmän, syömään tarkemmin.
ahdistaa se ettei ole mitään tietoa mitä teen kesällä, mistään ei ole kuulunut mitään. toisaalta haluaisin vain olla kesän, mutta en osaa. mitä sitten tekisin.. ei minulla täällä ole niin paljoa ystäviä ja raumalle en todellakaan mene koko kesäksi koska se paikka saa pääni hajoamaan. no, onhan tässä jonkin verran vielä aikaa... viikko.
ahdistaa lukea naamakirjasta kuinka jotkut ovat niin onnellisia kun heillä on toisensa jne. tietty olen onnellinen heidän puolestaan, mutta haluaisin sen onnen itsellenikin. toisaalta sitten ahdistaa pelkkä ajatuskin siitä toisesta..
ahdistaa myös se että jos tämä tunne on ihastumista niin olen ihastunut taas tyttöön, miten se ahdistus siihen liittyy? no, äitini ei hyväksy sitä joka on mielestäni naurettavaa, koska hänellä on monia homo ystäviä ja muutenkin hän kirjoittelee naamakirjaan kuinka hän on ylpeä niistä ystävistä jotka ovat homoja, miten minä olen sitten poikkeus? en tiedä.

haluaisin vain jonkun joka piristäisi päivääni, pitäisi minut turvassa ja että minä saisin pitää hänet turvassa. haluaisin vain sen.

ahdistusta ja perhosten lepattelua vatsassa..

ristiriitaa, en saa henkeä ja samalla vatsassani tuntuu siltä kuin siellä olisi perhosia..

olin viikonlopun raumalla. kiitos ipalle kun kyyditsit minua, oli ihana nähdä.<3

perjantaina oli sitten sellainen pieni humalatila. käytiin putkassa (baarissa siis) ja oli mukavaa vaikka sitten itkinkin jonkin verran siellä. sain vihdoin sanottua eräälle ihmiselle etten halua seurustella hänen kanssaan, hänen siis olisi hyvä unohtaa minut. muuten oli todella mukavaa. hyvässä seurassa on aina mukavaa. 

eilen sitten kävelimme parhaan ystäväni kanssa käymään haudalla, poikkesimme makuunissa siinä matkalla katsomassa onko eräs ihminen töissä ja olihan hän. juteltiin siinä jonkin aikaa ja hymyilin jatkuvasti. en tiedä mitä on tapahtunut mutta hän saa minut hymyilemään. hän on aivan uskomattoman hyvännäköinen ja mukava. sen käynnin jälkeen vatsassani on ollut perhosia enkä ole muuta pystynyt ajattelemaan kuin häntä.. en olisi ikinä ajatellut että pystyisin näin ajattelemaan.. en tiedä mitä on tapahtunut! joka kerta kun katselen hänen kuviaan naamakirjassa suuni kääntyy hymyyn ja kehoni valtaa lämpö. 

voinko olla ihastunut häneen vaikkemme näe kuin pari kertaa vuodessa ja puhumme todella harvoin.. en tiedä onko se mahdollista, mutta siltä tuntuu. tai en tiedä mitä tämä on, onko ihastumista ollenkaan.. en tiedä! mutta eikös se kerro jotain että aina kun näen hänet haluaisin vain halata häntä ja suudella.. ömm.. mitä hitsiä.. enkä oikein tiedä uskallanko alkaa puhumaan hänelle säännöllisesti naamakirjassa taikka jossain.. en tiedä miksen uskaltaisi mutta ää.. en tiedä! sekavaa.

no sitten illemmalla lähdin parhaan ystäväni kanssa käymään valintatalossa ja eikös eräs ihminen tule vastaan jotain miljoona kertaa autolla.. teki mieli vain huutaa että "painu vittuun horjuttamasta minun mielenterveyttäni!" toisaalta taas alkaa joka kerta tuntumaan helpommalta nähdä häntä. mutta en silti halua. hän ei kuulu elämääni. mutta onneksi se ahdistus katosi kun ystäväni käänsi ajatukseni muualle. :)

oli kyllä hyvä viikonloppu vaikka hieman ahdistikin.

prospettiva - tulevaisuudennäkymät...

olen nyt miettinyt mitä haluan elämässäni tehdä. 

haluan valmistua ja saada kunnon työpaikan.

ensi syksynä aloitan italian opinnot ja kun minulla on työpaikka ja kunnon kesäloma niin lähden kiertämään italiaa! italia, ah. niin ihanat maisemat ja ihanaa ruokaa, tiedän nämä vaikken ole siellä käynyt! sinne haluan! haluan roomaan, venetsiaan, napoliin... italiaan vielä joskus menen! 

toisaalta haluaisin lähteä jonkun kanssa sinne, ehkä sannarin kanssa. mutta haluaisin sellaisen miehen joka matkustelisi kanssani, ja olisi mukana kanssani niin ihanassa maassa kuin italia.. mutta mistäs sellaisen miehen löydät.. et mistään. ainakaan kovin lyhyessä ajassa. tosin tiedän jo ihmisen joka haluaa matkustaa, ja itse asiassa on nytkin matkalla, ranskassa. sain sieltä kortinkin.<3 mutten tule häntä ikinä saamaan... en ole tarpeeksi fiksu hänelle. näin olen päätellyt itse. en ole ylioppilas, olen vain ammattikoulun käynyt luuseri. taikka sitten vain olen järjettömän ruma. taikka ärsyttävä. luulen että nämä kaikki ovat syynä siihen miksen hänelle kelpaa.. 

hän vain on sellainen johon voin luottaa täysin ja jonka kanssa pystyn puhumaan vaikeimmistakin asioista. hän on fiksu. hän on hyvännäköinen. hän osaa kuunnella.. ja auttaa. en tiedä mitä tekisin ilman häntä. en ole varmaan edes sanonut hänelle kuinka paljon hän on minua auttanut vain kuuntelemalla tämän viime vuoden aikana.. ja muutenkin. vaikkemme puhu kovin usein, silloin kun puhumme minulle tulee hyvä mieli. ihan sama mistä puhumme. 

olen muuten varmaan kirjoittanut hänestä ennenkin... hmm.. no, ehkä jätän tämän tähän. vaikka nyt sormissani onkin jokin kirjoitusvimma! 

voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon! jos vain keksisin mistä kirjoittaisin.... 

paniikkikohtauksia ja katkeruutta..

elikkäs, jos vähän päivittelis..

viime viikonloppuna oli sitten elämäni kamalimmat hautajaiset.. oli kyllä kaunis tilaisuus, tosin en paljoa muista niistä. jotenkin niin sekaisin olin. tajusin viimein että se oli totta, häntä ei enään ole. se pieni arkku sai minut tajuamaan sen.
hautajaisten jälkeen lähdin käymään kaupassa ja pidin aurinkolasit päässäni koska silmäni olivat niin punaiset itkemisestä ja ulkona oli niin kirkasta. onneksi pidin ne, seistessäni siinä kassajonossa joka kulki todella hitaasti, satuin katsomaan sivulleni ja siinä hän oli, hän joka särki sydämeni uutena vuotena. siitä alkoi sitten paniikkikohtaus ja aloin itkemään, taas. en kuvitellut että hänen näkemisensä olisi vaikuttanut noin suuresti olooni koska kuitenkin siitä on jo aikaa kun olen viimeksi hänet nähnyt. tosin voi olla että muutenkin raskas päivä suurens pienenkin ahdistuksen. no siitä sitten lähdin kävelemään ystävälleni ja se matka kesti puolet kauemmin kuin normaalisti, itkin enkä saanut henkeä. en muista koska viimeksi on ollut niin kova paniikkikohtaus.. no, onneksi nekin ovat nyt kurissa. nyt vain olen miettinyt että miksi juuri sinä päivänä!? muutenkin oli rankka päivä ja sitten hänen piti kävellä sinne! julmaa.

nyt olen taas raumalla, ja ahdistaa mielettömästi. en ole saanut teroa pois päästäni millään, jatkuvasti ajattelen häntä ja olen huomannut että olen tehnyt sitä joka päivä 1,5 vuoden ajan. aina kun näen jossain volvon taikka rekan.. ja niitä näen joka päivä. nyt kun olen iskän luona, hänestä tulee puhetta vähän väliä hänen naisystävänsä kanssa. ja teron tyttöystävästä.. siitä olen niin katkera. "en halua alkaa seurustelemaan kun olen niin paljon poissa ja muutenkin en jaksa sitä kitinää että on ikävä jnejne" vittu! tollasen miehen haluan jota ei tarvitse nähdä joka päivä! riittää ne viikonloput. ja tämä teron tyttöystävä.. vähän väliä valittaa naamakirjassa kun hänellä on ikävä teroa jne.. ja he alkoivat hyvin pian seurustelemaan kun minulla ja terolla meni välit poikki... en ole puhunut terolle 1,5vuoteen.. olen kerran tuona aikana nähnyt hänet.. ja pelkkä ajatteleminenkin sattuu. oli vaan niin täydellinen ja rakasta-tin niin paljon. en ymmärrä..

ehkä tämä tästä helpottaa näiden viikkojen aikana....