nonni, hieman purkaudun.

ensinnäkin, olen aivan poikki. ihan kaikesta. henkisesti varsinkin. voisin nukkua vaikka koko päivän mutta se ei onneksi ole mahdollista, ei mene uni rytmi sekaisin (jos sellaista edes on). koulussa menee aika hyvin. palautin viime perjantaina koulutusohjelma valinta paperin. 1. vammaistyö ja 2. sairaanhoito ja huolenpito. nyt on kyllä vähän alkanut mietityttämään että olisiko pitänyt laittaa sittenkin toisin päin.. no, näillä mennään. voinhan vielä lukea toisenkin koulutusohjelman jos jaksan. mutta muuten elämäni menee sumussa. jotenkin ajatukseni eivät kulje. koulussa aika menee nopeasti mutta kun kotiin pääsen se pysähtyy. nyt odotan vain perjantaita että pääsen näkemään rakkaan ystäväni ja halaamaan häntä lujaa.

toiseksi... olen niin kyllästynyt siihen että kaikki purkaa asiansa minulle, toki haluan auttaa ja muutakin. elämän vaiheeni ei nyt oikein sovi siihen että muut purkavat asioitaan. tasan kahden ihmisen asioita jaksan kuunnella ja heitä auttaa. muita en jaksa. ja kun kaikki valittavat niin pienistä asioista minulle, ja kun neuvon he väittävät vastaan. vaikka hyvin tiedän asiasta koska luen lähihoitajaksi ja nyt meillä on kuntoutuksen jakso ja juuri kyseistä asioista asiaa kuten alkoholismista. jos ei apuni kelpaa vaan täytyy väittää vastaan, turha sitten avautua minulle. 

kolmanneksi.. en voi sietää ihmisiä jotka ryyppäävät kaikki rahansa ja valittavat sitten ettei ole rahaa mihinkään. ja ihmisiä jotka elävät sossun tuilla ja muilla sen sellaisilla. toki itsekin haen toimeentulotukea melkein joka kuukausi, mutta minä käyn koulussa. nämä ihmiset jotka minulle tuosta valittavat kun ei ole rahaa kun juovat kaikki, ovat työttömiä ja kouluttamattomia. tekisivät asian eteen jotain, menisi töihin, hankkisin ammatin. mutta ei, valitetaan kun sossu ei annakaan rahaa. enkä muutenkaan pysty ymmärtämään sitä että kuvittelee että pystyy elämään sossun rahoilla. itselläni on sen verran ylpeyttä etten sellaiseen alennu. ja mitä siihen juomiseen tulee.. en ymmärrä miten se voi olla niin hauskaa että sitä tekee joka päivä. kuitenkin siinä on niin paljon terveyshaittoja ja muuta. pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan. en vain voi sietää että ihmiset ovat niin ylpeitä siitä että juovat joka päivä.. en käsitä.

olen nyt katsellut telkkarista masterchefiä ja topchefiä. voin kyllä sanoo että masterissa on aivan kädettömiä ihmisiä "silli, sardiini, silakka!" hmm, jos osallistut kokki kilpailuun, vaikkakin amatööri, niin silti! kyllä nyt herran jestas silakan tunnistaa jokainen suomalainen ja tietää mitä siitä voi tehdä! melkein vajosin maan alle myötä häpeästä. 
no tämä topchef on kyllä aika hyvä. tätä jopa pystyy katsomaan, vaikken tuosta hans välimäestä kovin paljoa tykkää.. mutta hyvä tuomari se tässä on. 
nyt alkoi itsenikin mieli tehdä jotain hyvää ruokaa, no ehkä viikonloppuna tekisin rakkaalle ystävälleni ruokaa. 

olen myös nyt miettinyt tässä ystäviäni, heitä ei ole paljoa. raumalla, australiassa ja tampereella. siinä huomaa ketkä ovat aitoja ystäviä, vaikka olisi kaukana niin silti pysytään ystävinä. ja jokainen näkeminen tuntuu siltä että olisi juuri eilen nähnyt. siis näiden kohdalla jotka eivät asu tampereella. he ovat minulle rakkaita, en vaihtaisi mihinkään. <3

epäreilua.

en olekkaan kirjoittanut pitkään aikaan.. viimeksi viime vuonna..
uusi vuosi meni kyll todella huonosti, ei siitä enempää, en tuhlaa siihen enään yhtään ajatusta.

olen nähnyt tämän vuoden aikana jo aivan tarpeeksi. olen kyllä saanut nauttia hyvistäkin hetkistä.
olen saanut nauttia rakkaan ystäväni seurasta todella paljon.

erään "hyvän ystäväni" mukaan olen ilkeä ja vittuilen paljon. myönnän että teen sitä välillä, mutten tosissani ja olen siitä sanonut hänelle että se on vain läppää. mutta ei, hän halusi katkaista välini. no totta puhuakseni, ei oikeastaan harmita enään yhtään. hän on niin vaaleanpunaisessa kuplassa asuva ihminen jolla on siellä oma pieni maailma missä hän saa kaiken ja kaikki tehdään niinkuin hän haluaa..

ja tänään tapahtui jotain niin käsittämätöntä etten vieläkään ole hyväksynyt sitä. se on niin epäreilua. ei niin olisi saanut käydä, ei vielä kymmeniin vuosiin. parhaan ystäväni lapsi kuoli yöllä, hän oli 1,5vuotias. liian nuorena. aivan epäreilua. en ymmärrä miksi pitää viedä pois niitä nuoria ihmisiä kun vanhainkodeissa on ihmisiä jotka ovat kymmeniä vuosia odottanut pois pääsyä. ja ovat niin huonossa kunnossa ettei ole enään vuosiin kuullut, nähnyt, puhunut mitään eikä liikkunut, vain maannut sängyssä. miksei heitä oteta pois? miksi pitää ottaa nuoria pois? nuoria joilla on vielä elämä edessä.

epäreilua!

nyt huolehdin ystävästäni. en ymmärrä miten hän kestää. en millään voi ymmärtää miltä hänestä tuntuu koska en itse ole kokenut tuota. mutta jos minusta tuntuu siltä että voisin vetääsisuskaluni ulos niin.....
onneksi hän on sanonut hakevansa apua jostain, ei tuollaisesta kriisistä selviä ilman apua.
harmittaa vain hirveästi etten voi olla hänen luonaan nyt, ei ole rahaa ja on koulua. nyt harmittaa että asun tampereella.

Olit niin kuin tähdenlento
lapsukainen, pieni hento.
Jäi susta muisto sydämiin
ja silmät täyttyy kyyneliin.

 

50.

joo viideskymmenes kirjoitus. jee...

ahdistaa niin paljon! ei tämä rauma ihan ole luotu minulle. ei se kyllä varmaan pelkästään raumasta johdu, ihan minusta itsestänikin..

tänään olin kaupungilla.. jotenkin pääni tuntui niin tyhjältä enkä osannut sanoa mitään, muutenkin tuntui siltä etten kuulu siihen.. ihan kuin olisin ulkopuolinen, en nyt syytä näitä ihmisiä keiden kanssa olin, vaan ihan itseäni. enkä todellakaan lähtenyt siitä seurasta siksi että olisin loukkaantunut.. alkoi vain olemaan niin tyhjäpäinen olo ja tuntui siltä että hajoaisin siihen paikkaan (enkä halunnut hänen näkevän sitä), joten päätin lähteä. menin iskän luo ja avauduin siellä sitten, ei kyllä vieläkään helpota. en vain osannut sanoa siinä mitään.. jotenkin pääni löi tyhjää eikä suustani tullut sanoja.. ja on hieman vaikeaa puhua kun tuntuu ettei puhettani huomioida enkä voi sanoa muiden keskusteluun mitään koska en tiedä siitä yhtään mitään.. ja olen pahoillani jos olen antanut sellaisen käsityksen että loukkaannuin ja haluan vain äkkiä pois heidän seurastaan. asia ei ollut ihan niin.. oli todella vaikea päättää lähteäkkö pois vai jäädäkkö, olisin niin kovasti halunnut jäädä hänen seuraansa..

loppujen lopuksi aloin miettimään että pitäisikö vain luovuttaa.. vaikka pidänkin hänestä aivan hirmu paljon, mutta en vain tiedä mitä tehdä. haluaisin olla välillä hänen kanssaan kahden.. en kyllä tiedä että auttaisiko sekään, mitä jos en sillonkaan ole oma itseni?
tiedän että osaan olla se hymyilevä ja hassutteleva tyttö, mutta missä seurassa? marin kanssa ainakin.. mutta miten voi olla vaikeampaa olla oma itsensä ihmisen kanssa jonka olen tuntenut kauemmin... 

en tiedä mitä teen.. 


jos vain lähtisi keskiviikkona tampereelle ja pysyisin siellä.. toisaalta en halua.


äää...

joulupäivä.

eipä se pukki tuonut mulle sitä tyttö-/poikaystävää.. harmi. 
mut muita kivoja lahjoja kyllä toi. tässä niistä kuva (kuvasta kyllä puuttuvat rahat).

kuvassa on: kaksi luhdan käsi- ja kylpypyyhettä, vana tallinn pullo, hammasharja ja -tahna, kynttiläsomiste, tuoksuvaha joka sopii tuohon kynttiläsomisteeseen, cecelia ahernin kirja <3, vaalenpunaiset saulit, pikku myy lasitaulu, kaksi maljakkoa, kaksi kappahlin lahjakorttia, ihmesieni, kahvia, mörkö kahvipurkki (jollainen minulla on jo), jalkarasva ja - kylpysuola, aloe vera rasvaa, Jamie Oliverin flavour shaker <3, kauhateline, pörrösukat, vilijonkka muki ja kaksi lasista mukia. ja lisäksi sain suklaarasian.

tänään on ollut aika rauhallinen päivä, kovasti piti olla vain kotona ja sitten tuli puhelu ihmiseltä kenelle en voi sanoa ei.. elikkä siitä sitten hieman ajelemaan.
on kyllä hieman huono olo kun on syönyt kuin sika. hah. välillä tuntu että pian lentää oksennus mutta onneksi ei lentänyt, vaikka ajeltiinkin sellaisilla pienillä teillä.

jotenkin nyt kun on ollut viikon täällä äitin tykönä, tekee mieli sitä omaa rauhaa. onneksi sitä ehkä saan, jos äiti lähtee kangasalle tiistaina tai keskiviikkona. 
tiistaista tuli mieleen, pääsen vihdoin, puolen toista vuoden jälkeen lempi parturilleni! vihdoin! vaikka se nyt on hieman kalliimpaa kuin opiskelijoiden työnä, mutta silti! paras se on!
niin siis takaisin tähän raumalla oloon, viikon aikana olen alkanut jopa puhumaan niinkuin ennen, tai aika lailla saman lailla. mutta onneksi pystyn sentään nämä blogikirjoitukset kirjoittamaan kunnolla. muuten kyllä tulee kirjoitettuakin ihan miten sattuu.


ärsyttää muuten että en osaa olla oma itseni joka seurassa. vaikka kuinka haluaisin, en osaa. haluaisin vain hullutella ja olla se oma itseni! mutta pelkään sanoakin kaikkea mitä sanon koska pelkään että tämän ihmisen joka soitti minut tupakalle, ystävän ei pidä minusta, kuitenkin sanoo lähdettyäni "että toi sun kaverisi on tyhmä". eihän minun pitäisi välittää siitä mitä muut sanovat tai jos eivät minusta pidä... mutta.. niin. en tiedä, mitä pitäisi tehdä tälle asialle.. mutta voihan se olla niinkin että tämä ystävä ei pidä minusta siksi kun olen sellainen hiljainenujotyhmä.


uusi vuosi olisi sitten seuraava.

ps. seuraava kirjotus on 50. kirjoitus! jee....... -.-

joulu.

joulu olis sitten huomenna. jotenkin nyt alkaa olemaan sitä joulufiilistä. kuusi koristeltu, ja nätti tulikin. ja lahjat kuusen alla. harmittaa vaan kun äiti on raatanut niin hirveesti, ei kyllä edes uskalla mennä kysymään että tarviiko apua kun vastaus tulee niin kiukkusesti. mutta hyvä joulu meille tulee. 

poltin muuten sitten sormenikin kun otin kinkkua uunista. nyt on kiva vesikello tuossa sormessa, tekisi niin mieli puhkaista se mutta en saa. ): 
ja poltin kielenikin kun söin joulutorttua. oon taitava, tiedän.

huomenna sitten aamulla syödään riisipuuroa, odotetaan että äiti pääsee töistä, siitä sitten hautuumaalle, tämän raskaan reissun jälkeen joulupöytään herkuttelemaan ja sitten lahjojen kimppuun. 

"rakas joulupukki, toisitko minulle lahjaksi tyttö-/poikaystävän? tai edes sellaisen osittaisen jonka suurin piirtein olen kuvaillut viime kirjoituksessa. ja mieluiten sen kenestä tykkään älyttömästi. KIITOS!" tätä vain toivon.

mutta hyvää ja rauhallista joulua kaikille! <3 

tunteiden sekamelska.

öäöäöäöäää.
en oikein tiedä mitä kenestäkin ajattelen.. vielä enemmän tunteitani sekoitti tämän päiväinen reissu kaupunkiin.. tapasin erään ystäväni jota en ole pitkään aikaan nähnyt, jotenkin tunsin kuinka lämmin aalto valtasi minut kun puhuimme siinä.. olen kyllä jutellut hänen kanssaa useasti naamakirjassa ja seurannut hänen elämäänsä.. tiedän että tämä henkilö on luotettava, hän on myös mukava ja tiedän että hän kohtelee naistansa hyvin, tiedän että häntä ei ole kohdeltu aina niin hyvin ja tiedän että hän ottaa seurustelun tosissaan.. hän olisi suurin piirtein täydellinen jätkä ikinä. en vain pysty uskomaan siihen että hän joskus kiinnostuisi minusta, olemme niin erilaisia tyyleiltämme.. mutta eikös se niin ole, että vastakohdat täydentää toisiaan? toivossa on hyvä elää..

mutta sitten on Hän. johon aina palaan loppujen lopuksi. en tiedä mikä Hänessä on.. Hän vain vetää minua puoleensa kuin jokin magneetti. vaikka Hän välillä on vaikea ja välillä on aikoja jolloin emme puhu toisillemme (joka johtuu minusta) aina tunnen jotain Häntä kohtaan. olen tuntenut niin montaa erilaista tunnetta Häntä kohtaan, mutta suurimpana niistä nousee esiin se rakkaus.. Hänessä vain on jotain. jos saisin Hänen kanssaan toisen mahdollisuuden, tekisin lähes kaiken Hänen eteensä, en voi sanoa että tekisin kaiken, en esim välttämättä kuolisi Hänen puolestaan, paitsi jos kyseessä olisi joku ampuminen kyllä minä menisin eteen jos Häntä ammuttaisiin. 


nämä ihmiset siis asuvat raumalla.. ja minä tampereella.. siispä herää kysymys.. kuka muka haluaisi seurustella ihmisen kanssa joka asuu  melkein 200km päässä.. mutta.. en oikein edes tiedä haluaisinko seurustella vakavasti. mutta toisaalta haluaisin. toisaalta taas ns. kauko-suhde olisi oikein sopiva minulle. en jaksaisi välttämättä sitä että pitää nähdä joka päivä.. se on mukavempaa nähdä harvoin, vaikka se ikävä saattaakin olla joskus hieman kamalaa mutta silti.. se odotus palkitaan..


mutta siis enhän nyt ole edes realistinen.. ei näistä kumpikaan minun kanssa mitään halua.. (kai?) en tiedä. mutta näin oletan. enkä välttämättä halua edes tietää jos ei halua minun kanssaan mitään, en halua edes kysyä keneltäkään mitä he tuntevat.. 


onpas taas sekavaa, mutta niin on kirjoittajakin.

 

joululoma.

enää olisi vain yksi päivä koulua, sitten luultavasti kolme viikkoa lomaa. näistä kolmesta viikosta vietän ensimmäiset kaksi raumalla. kolmannella viikolla sitten tampereelle takaisin, pelkästään psykologin takia.. ja jos en olisi unohtanut sitä aikaa tällä viikolla olisin kolme viikkoa raumalla.. tosin voi olla että siellä alkaa ahdistamaan niin paljon että tulen jo aikaisemmin pois. (saa soitella/tekstata jos haluaa nähdä)

niin se ajan unohtaminen oli kyllä hauska juttu. edellisenä iltana katsoin kalenteristani että joo olis psykologi huomenna aamulla. no menin kouluun ja kello 9.00 huusin luokassa "aaaaa, mun pitäis olla jossain muualla nyt!!" aikani oli 8.30.... kävin sitten soittamassa psykologille ja sanoin että unohdin täysin ja tämä kysyy "unohditko vai nukuitko pommiin?" "NO UNOHDIN!" 
en ikinä ole unohtanut näin.... no eipä se mitään, sain uuden ajan. ja kun luulin jo että kouluun palataan 3.1 niin totta kai otin sille viikolle sitten ajan..

ja sitten sain tietää että sekin viikko on lomaa koska olen tehnyt kaikista vapaasti valittavista aineista osaamisen tunnustamisen. 
joten ensi jaksossa on sitten ainakin maanatait ja tiistait vapaana, ja kuulemma muutenkin on todella löysä jakso. eipä se haittaa, kun nämä kaksi ensimmäistä jaksoa ollaan painettu todella lujaa.

joulua sitten vietetään yhdessä perheen kanssa. toivoisin vain että iskä olisi koko päivän kanssamme mutta luulen että hän lähtee naisystävänsä luo... haluaisin nähdä hänen ilmeen kun hän avaa lahjansa. totta kai hän haluaa olla naisensa kanssa, ymmärrän sen. mutta haluan todella paljon että hän olisi meidän kanssamme. joka joulu kuitenkin oltu yhdessä sellaiset 17 vuotta.. äiti on aamuvuorossa silloin joten luulen että se olen minä joka sen puuron keittää. ei varmaankaan mennä kuuntelemaan joulurauhan julistusta, en tiedä vieltä. toisaalta haluaisin mennä sen kuuntelemaan kun sen joka vuosi olemme käyneet kuuntelemassa.. se vain jotenkin tuntuu liian raskaalta.. myös hautausmaalla pitäisi käydä, siellä käymme varmaan sitten kun äiti on päässyt töistä.. siitä tulee raskas reissu, liian pian papan kuoleman jälkeen pitäisi käydä viemässä kynttilä...


mutta kyllä se siitä, toivottavasti.


hyvää joulun odotusta! <3