50.

joo viideskymmenes kirjoitus. jee...

ahdistaa niin paljon! ei tämä rauma ihan ole luotu minulle. ei se kyllä varmaan pelkästään raumasta johdu, ihan minusta itsestänikin..

tänään olin kaupungilla.. jotenkin pääni tuntui niin tyhjältä enkä osannut sanoa mitään, muutenkin tuntui siltä etten kuulu siihen.. ihan kuin olisin ulkopuolinen, en nyt syytä näitä ihmisiä keiden kanssa olin, vaan ihan itseäni. enkä todellakaan lähtenyt siitä seurasta siksi että olisin loukkaantunut.. alkoi vain olemaan niin tyhjäpäinen olo ja tuntui siltä että hajoaisin siihen paikkaan (enkä halunnut hänen näkevän sitä), joten päätin lähteä. menin iskän luo ja avauduin siellä sitten, ei kyllä vieläkään helpota. en vain osannut sanoa siinä mitään.. jotenkin pääni löi tyhjää eikä suustani tullut sanoja.. ja on hieman vaikeaa puhua kun tuntuu ettei puhettani huomioida enkä voi sanoa muiden keskusteluun mitään koska en tiedä siitä yhtään mitään.. ja olen pahoillani jos olen antanut sellaisen käsityksen että loukkaannuin ja haluan vain äkkiä pois heidän seurastaan. asia ei ollut ihan niin.. oli todella vaikea päättää lähteäkkö pois vai jäädäkkö, olisin niin kovasti halunnut jäädä hänen seuraansa..

loppujen lopuksi aloin miettimään että pitäisikö vain luovuttaa.. vaikka pidänkin hänestä aivan hirmu paljon, mutta en vain tiedä mitä tehdä. haluaisin olla välillä hänen kanssaan kahden.. en kyllä tiedä että auttaisiko sekään, mitä jos en sillonkaan ole oma itseni?
tiedän että osaan olla se hymyilevä ja hassutteleva tyttö, mutta missä seurassa? marin kanssa ainakin.. mutta miten voi olla vaikeampaa olla oma itsensä ihmisen kanssa jonka olen tuntenut kauemmin... 

en tiedä mitä teen.. 


jos vain lähtisi keskiviikkona tampereelle ja pysyisin siellä.. toisaalta en halua.


äää...