tahtomattaan viallinen...

2007:
heti alkuvuonna äiti ja isäpuoleni ilmotti eroavansa.
melkein heti sen jälkeen saatiin kuulla et mun ja äitin tosi hyvä tuttu oli kuollu tapanin päivänä.
sen jälkee ei sit tapahtunu mitään ihmeellistä ennen maaliskuuta. sillo aloin seurustelee konstan kanssa ja se kesti noin kaks kuukautta ja mä olin sillon onnellinen kunnes mul tuli joku ihme mielentilahäiriö ja laitoin poikki. sit parin viikon päästä siitä tajusin kuinka vitusti mä siitä jätkästä oikeesti välitän. sit aloin kinuun sitä takasi ku se seurusteli mun sillosen parhahaan kaverin kanssa joka sitten ei ollutkaan mun paras kaveri ku alko heti konstan kanssa ku oltii erottu. mutjuu. siis sit kesäkuun alus alettiin konstan kanssa taas ja sillo mulla oli niin hyvä olo ettei ikinä ole ollu. ne kaks kuukautta oli onnellisinta aikaa mun elämässä. rakastin konstaa aidosti vaikka loppujen lopuks sitä ei olis uskonu. niitten kahden kuukauden jälkeen erottiin ku olin idiootti. en tajunnu sillon miten idiootti olin. tosin parin viikon päästä siitä vai olisko ollu enenmmän mä aloin tajuamaan kuinka mä siitä välitin vieläkin ja miten se olis tarvinnu mua sillon. mutta juu sillon taas menetin silloisen parhaan kaverini joka oli sama kuin aikaisemminkin koska oltii saatu välit korjattua kesän aikana. no siitä sitten ei tullukkaan mitään vaikka kuinka halusin konstan sillon takasi.. ei se kai olis toiminu. sain kyllä tietää että konsta oli pettäny mua puolet kesästä että ei siitä tosiaankaan olis tullu mitään. en olis antanu sitä ikinä anteeksi. en ehkä ikinä ole ollu niin masentunu ku sillon ku meil meni konstan kanssa viimisen kerran poikki. ei ollu kauheen kaukana etten tappanu itteeni. onneks iiro sai mun pään käännettyy. sit kävin vähän välii kuraatoril puhumas ja vorrissa kanssa. sitä kesti johonki tohon lokakuulle. sit tutustuin joeliin paremmin ja aloin piristymään taas. joelin kanssa oli mukavaa ainakin jonkin aikaa. kunnes hän päätti muuttaa helsinkiin. ja seki ku joelin kanssa oli yhtä säätämistä. vaikutti siltä että seurusteltais mutta hän ei ollut valmis seurustelemaan. sitten helsinkiin muutettua hän ilmoitti seurustelevansa erään tytön kanssa. siitä sit pääsin yli helpommin kuin konstasta tosin en oo vieläkään kokonaan päässy yli.
sit tohon kaikkeen masennukseen ja kaikkeen koko vuoteen lisätään lievä syömishäiriö jonka olen alkanut itsekkin myöntämään äitin jankkailujen jälkeen.
ja siinä syksyllä mun isä otti muhun yhteyttä oltuaan pois 11 vuotta mun elämästä. se vähän hämmensi ja näin. mutta loppujen lopuks se on ihan hyvä asia että otti yhteyttä. se oli tosi mukava ja sillai. loppu vuosi menikin suht hyvin lukuuon ottamatta ahdistusta mikä jatkui koko ajan enkä tiennyt syytä sille enkä jaksanut vaivautua menemään mihinkään puhumaan siitä.
2008:
no äiti ja oikea isäni ketä en halua sanoa isäkseni eli harri, seurustelivat jonkin aika ja harri vaikutti tosi kivalta. sitten alkoi vaikuttaa siltä etten jaksa sitä.. niin itserakas ja kaikkea muuta.. ei kysellyt melkeen koskaan että mitä mulle kuuluu.. ja niin kovasti halusi tutustua muhun. ja pah! ittestään vaan puhui. sitten se meni pettään äitiä. tosi hienoa. sitä mä kaipasinki elämääni. kävin kriisikeskuksessa moneen kertaan puhumassa ja jatkoin siellä käymistä jonkin aikaa. keväällä aloin seurusteleen erään mikan kanssa.. mika ei ollut mikään maailman paras poikaystävä.. joi paljon ja valehteli.. sitä en sitten jaksanu ku kesän yli ja siihe se sit jäiki.. välillä se vieläkin vainoo mua.. koulussa alko välit etääntyyn parhaaseen kaveriin ku eräs ihminen tuli väliin.. jäin koulussa ihan yksin kunnes hanna, satu ja karo tuli pelastamaan mut. sain kyllä loppujen lopuks korjattuu välit tähän kaveriin kenen kans etäännyttiin.
2009:
keväällä tutustuin pikkusiskoni isän naisystävän poikaan (joo tiiän, monimutkaista!). heti ku näin hänet olin aivan myyty. sitten säädettiin sen kanssa kevät ja kesällä sit vähän edettiin pidemmälle.. luulin jo että se haluis olla mun kanssa mutta sillä oli ittellään joku vanha juttu loppumas jne. sit se anto mun ymmärtää että haluaa oikeesti olla mun kans ja sillai.. sit se alko yhtäkkiä etääntyy musta ja en tajunnu mitään. muutin sitten elokuun alussa tänne tampereelle raumalta ja siihen jäi ne joka iltaset puhelut ja kaikki tekstiviestit. tai loppu ne jo vähä aikasemminki.. mut siis.. sit elokuun lopulla mentii vaasaan tämän jätkän, hänen äidin ja isäpuoleni kanssa. ihan huvin vuoksi. otin sitten hieman liikaa ja aloin avautuun tälle jätkälle vähän enemmän. sit se sanoi mulle suoraan kaikkee. se vaan leikki mulla. ei mitään muuta. sen jälkeen ole siitä kuullut mitään enkä halua. vieläkin tekee pahaa kun häne äitinsä puhuu hänest tai jos soitan petrille ja kuulen jätkän äänen sieltä taustalta. tekis mieli oksentaa.
kesällä eräs tyttö kertoi jo että tykkää musta.. en osannu suhtautuu siihen mitenkään ja ku oli säätöö sen jätkän kanssa niin.. no joka tapauksessa.. olin jo luullu että tyttö olis päässy musta yli, ei ollut. syksyllä sitten aloin jutteleen enemmän hänen kanssaan ja itekki ihastuin.. ensin se ahdisti mua koska en halunnut seurustella enkä tiennyt mitään, oli liian hämmentävää.. päässä pyöri kaikkia kysymyksiä että miten äiti siihen reagoi, miten kaikki siihen reagoi.. olisko tää oikeesti se juttu.. olisko tää pysyvää.. pystyisinkö mä siihen.. loppujen lopuks päätin että pystyisin. kukaan ei oo tehny mua pitkään aikaan niin onnelliseksi ku hän tekee.. en halua menettää häntä. päätin kertoo hänel että haluan pysyvää tästä. sitten alko tuleen sellasii kysymyksii hänelt että ihan ku hän ei haluiskaan mua.. se ilta oli kamalin ikinä. itkin aivan järkyttävän paljon ja tuntu etten sais henkee.. melkee samalle ku sillo ku konstan kans meni poikki viimese kerra.. hän ei vastannu mun puheluihin ja olin jo luopumas kaikest.. soitin sitten äitille ja kerroin että olen ihastunut tyttöön.. äiti ei sitä hyväksy.. äitin mielestä se ei oo oikein.. äiti sano että mulle tulee siitä kauheet paineet.. tiedän sen että tulee.. joten päätin sitten että jos jatketaan niinku aiksemminki.. sit ku sain tän tytön kiinni.. äitille Sanna on vaan mun hyvä kaveri.. mulle paljon enemmän. Sanna tekee mut onnelliseksi. Mulla on hyvä olla Sannan lähellä. ja nyt eletään tätä päivää. välillä tuntuu että hajoon ja välillä oon onnellinen.. välillä toivon että mulla olis joku syöpä tai joku niin tietäisin että pääsisin täältä pois.. ja mitä tapahtuu tytölle jolla on ollut lievä syömishäiriö kun hänelle sanotaan että on lihonut.. ei hyvä.. en tiiä.. en viihdy kehossani ja ei ole nätti olo. vaikka joka päivä saanki kuulla sitä että oon nätti.. en ole. ei ole hyvä olla. Sannan luona on hyvä olla. Sannan seurassa tunnen itteni edes jotenkin ehjäksi.

oon tahtomattani viallinen..