Aiai!

Olen sairaslomalla, joten ajattelin kirjoittaa jotain. Jännä kuinka en voi jäädä "päävikani" takia sairaslomalle mutta fyysisestä vammasta voin. Tosin tästäkin sairaslomasta kauheat syyllisyyspeikot puskevat pintaan. "Olet heikko!", ne huutavat sisälläni. Yritän niille sanoa vastaan että juuri työn takia sain tämän olkapääkivun. Olin työparin kanssa nostamassa potilasta ylöspäin vuoteessa ja siinä samassa tuntu kuin joku olisi puukolla iskenyt vasempaan hauikseeni. Kipu levisi siitä sormiin ja olkapäähän. Perjantaina menin töihin vielä, ajattelin kestäväni vielä sen päivän. Hyvin kestinkin. Olkapää ei sattunut kui tietyissä asennoissa. Lauantai ja sunnuntai vapaa, hyvin voin lepuuttaa kättä silloin ja mennä maanantaina töihin. Niin tein, maanantaina töihin. Meinasi itku tulla kun ensimmäistä potilasta käänsin. Loppu illan lähinnä "kevyitä potilaita". Iltapala kierrolla jo jogurttipurkin kädessä pitäminen sattui. Eilen kävin sairaanhoitajan vastaanotolla ja sain sairaslomaa ja ajan lääkärille täksi päiväksi. Tänään lääkärillä, huomenna röntgeniin ja ultraan. Lääkäri jatkoi sairaslomaa ensi maanantaille asti. Perjantaina viimeistään lääkäri soittaa ja kertoo löytyikö olkapäästä mitään vai onko se vain revähtänyt.

Lauantaina oli myös isomummuni hautajaiset. Ne olivat kauniit. Tajusin siellä että kuinka iso suku meillä oikeasti on. Hirmu suuri. Emme mahtuneet edes kappeliin vain olimme kirkossa. Nyt facebookkiin on perustettu suvullemme oma ryhmä. On hienoa että pääsee hieman tutustumaan muuhunkin kuin aivan lähisukuun.

Tänään oli  Annen luona. Olen kyllä niin kiitollinen hänestä. Hänelle voin puhua kaikesta. Hän on ihana. En tiedä mitä tekisin ilman häntä.

Huomenna olisi vuorossa Sannin tapaaminen kuvausten jälkeen. En ole vähään aikaa  häntä nähnytkään. Mukavaa.

Ps. Anteeksi jos on kirjoitusvirheitä, syytän siitä mobiilibloggeria.

Kaksi tuntia meni näiden kuvien etsimiseen ja lisäämiseen, enkä edes keksi otsikkoa.

Hmm.

Viime viikonlopun vietin raumalla. Näin lähinnä ystäviäni, äiti tuli vasta lauantaina illalla myöhään kotiin. Oli kiva keskittyä vain ystäviin, vaikkei heitäkään niin kovin montaa ole.
Näin myös hänet ketä minulla oli ikävä. Oli kivaa. Hän on maailman paras halaaja, tuntee olevansa siinä turvassa kaikelta. Tosin nyt pelkään kovasti mitä tapahtuu seuraavaksi. Itseni tuntien ihastun taas häneen oikein kunnolla. Ehkä pitäisi vain lopettaa viestittely hänen kanssaan mutta.. helpommin sanottu kuin tehty. Hänelle on niin helppo puhua kaikesta ja hän saa ajatukseni muualle ahdistavista asioista. Ja hän on niin söpö että..

Viime aikoina vätys on ahdistanut minua hirveästi. Tänää arkistoin facebook keskustelumme ja päätin että se oli siinä. En jaksa enään olla se toinen, hätävara.

Myös äitini on ahdistanut minua. Puuttuu niin paljon asioihini. Syömisiini yms. Js kuulemma on huolissaan, mielestäni sen voisi todistaa muulla tavalla kuin moittimalla minua. Ja kun hän ei edes kuuntele minua. Toivoisin hänen kuuntelevan ja ymmärtävän minua.

Söpö.

Söpö on vaan niin söpö, vaikka se onkin tyhmä sana. Niin söpö että melkein itken.

Kiitos.

Ollut ihmeellisen hyvä olo. Tästä saan kiittää erästä kivaamukavaahölmöäsöpöäpölöhöpsöä.

Välillä on kyllä ahdistanut niin paljon, että tuntuu siltä kuin kaikki hajoaisi käsiin. Vätys ahdistaa minua ehkä eniten. (olen kyllä kirjoittanut hänestä aikaisemminkin tänne, tosin en nimellä väsyt) En tiedä jaksanko enään tätä 1,5 vuotta jatkunutta säätöä. On/off. Tilanteessa ei ole kuitenkaan mitään tapahtunut niin miksi jaksaisin jatkaa tätä. Kyllä, hän saa minulle välillä erittäin hyvän olon, silloin kun olen hänen seurassaan mutta sekin tapahtuu aivan liian harvoin. En tiedä. En välttämättä jaksa enään. En tiedä.
Näinä hetkinä kun minua on ahdistanut niin silti tuo jota saan kiittää hyvästä olostani on aina parantanut oloani kun olen saanut ajatukset muualle. Olipas sekava lause. Sekava on kirjoittajakin.

Kuvat ovat pahimpia.

Liityin juuri instagrammiin, en tiedä miksi.
Tainno, että näkisin enemmän kuvia muiden elämästä?
Se ehkä oli virhe. Nyt tuli ikävä. Aivan järjetön ikävä. Emme ole edes puhuneet piiiiiiiitkään aikaan. Ja nyt kun näin hänestä monta kuvaa joissa hän on mielettömän söpö ja ihana ja kaikkea niin se ikävä iski. Enkä ole pitkään pitkään aikaan ajatellut häntä edes tällä tavoin. Hän on vain ystävä. Mutta en vain voi sille mitään että kun katson hänen kuviaan, hänen silmiään, hänen hymyään.. tekisi vain mieli mennä hänen luokseen ja suudella häntä. Haluan pois tämän tunteen. Miksi? Sitä en tiedä. Miksen vain voi puhua hänelle? En uskalla. En tiedä mitä sanoa. Kuitenkin keskustelu päättyisi siihen "hei mitä kuuluu?"-paskaan. Enkä voi edes kommentoida hänen mihinkään kuvaan että "luoja sä oot söpö!" koska sitten hän tietäisi. ARG! En tiedä.

Ikävävöin häntä todella.