"Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan, varoita ei myrsky matkoistaan"

Ärsytän itseäni. Melkein jokainen blogikirjoitukseni liittyy miehiin, tai siis mieheen. Ehkä. Mitä sen väliä, tätä lue kukaan muu kuin siskoni.

Työpaikallani on aivan ihana ja todella hyvännäköinen sh-opiskelija. En pysty miettimään nykyään ketään muuta kuin häntä. Vaikka tänäänkin sain kivoja viestejä siltä eräältä mutta silti en pystynyt kuin tuijottamaan tätä sh-opiskelijaa ja hänen ihanan sinisiä silmiä ja täydellisiä huulia. Olen ehkä hieman ihastunut häneen. Hän on tietenkin varattu. Ystäväni kysyikin minulta tänään ettenkö mä voi koskaan löytää sellaista miestä joka ei olisi jo varattu. Ilmeisesti en. En aijo tosin tehdä tämän ihastumiseni eteen yhtään mitään. Hän on varattu. Hän on varattu. Sitä olen yrittänyt hokea itselleni. Hän vain on niin ihana. Hän kysyy välillä minun vuorojani ja on silminnähden iloinen jos olemme samassa vuorossa. Todella turhauttavaa tälläinen! Toisaalta vain toivon että hänen harjoittelunsa jo loppuisi. Poissa silmistä, poissa mielestä? Ainakin jonkin ajan kuluttua..

Ja tuo on pelkkä pieni ihastuminen! (kai) Kuitenkin minulla on paljon suurempia tunteita sitä erästä kohtaan. Vaikka välillä olen erittäin epävarma hänen suhteen ja monesti olen päättänyt jo toivottavani hänelle hyvää loppuelämää ja siirtyisin eteenpäin. Vuoden kuitenkin hänen kanssaan olen säätänyt, vieläkin samassa tilanteessa. Onko tässä enään mitään järkeä? En tiedä. Kidutanko vain itseäni tälläisessa "suhteessa"?  En tiedä. Ehkä joskus minussa on vielä se voima sanoa hyvät loppuelämät hänelle ellei asioihin tule muutosta..

Tänään katsoin ruutu.fi:stä Vain elämää jakson jossa vietettiin Juha Tapion päivää. Se sai minut palaamaan aikaan jolloin olin erittäin haavoittunut. Itkin. Itkin jokaisen laulun kohdalla. Muistan kun kuuntelin Juhaa todella paljon -07 syksyllä kun olin eronnut Konstasta ja olin erittäin syvällä. Mieleeni muistui se kun kävelin lähimetsässämme ja itkin, puhuin puhelimeen erään ihmisen kanssa ja hän sai pääni käännettyä eräästä maailman itsekkäimmästä teosta. Olen kiitollinen tälle ihmiselle että sai minun pääni käännettyä. Silti jotenkin tuntuu etten ole siitä yhtään sen lähempänä onnellisuutta ja ehjänä olemista kuin silloin. Ehkä se on liikaa vaadittu. 

Negative - My Personal Sensitivity

Jos vaikka unohdan olevani vahva, voin aina katsoa vasenta käsivarttani.

Ainut pysyvä elämässäni..

..Lola. Maailman suloisin ja herttaisin koira. Rakastan yli kaiken. En tiedä mitä tekisin ilman Lolaa. Lola lohduttaa kun minulla on paha olla, tulee minun luokse ja nuolee kättä tai tulee syliin. En luopuisi mistään hinnasta. 

Lola ja Lolan possu.

Välillä osaa olla vähän hölmö.

Bloglovin!

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Kiitos.

"I'm a bloody big mess inside."

Olo on jotenkin sekava. Tuntuu etten ole oma itseni. Minulla on ollut aivan liian paljon aikaa, aikaa ajatella. Se saa oloni ahdistuneeksi. Onneksi pääsen töihin maanantaina..

Maanantaina oli syntymäpäiväni, en siitä kovin välittänyt. 23vuotta, aika turha ikä. Jotenkin petyin siihen ettei oikea isäni onnitellut minua. Toisaalta hyvä. Toisaalta taas..en tiedä. Kuitenkin minulle erittäin tärkeät ihmiset onnittelivat minua ja siitä tuli oikein hyvä mieli.

Tiedän omaavani kaksi eri persoonaa. Minussa on se "terve" ihminen ja erittäin haavoittunut ihminen. Tällä hetkellä haavoittuva ihminen on saanut vallan minusta. Ahdistaa. Olen yrittänyt tehdä kivoja asioita jotta ahdistus kaikkoaisi, ei ole onnistunut. Pelkään. Haavoittunut ihminen saa minut tekemään typeriä asioita, sanomaan sellaisia asioita mitä en halua sanoa. Haluaisin että tämä "terve" ihminen saisi sen yliotteen elämästäni. Toivon liikoja, tiedän sen. Psykologilla käynnit ovat hieman auttaneet asioita, silti minua ahdistaa taas yhä useammin. Tuntuu etten ole tarpeeksi hyvä, toisaalta tiedän että olen riittävä. Ei keneltäkään voi vaatia täydellisyyttä. Välillä häpeä ajatuksiani, sitä että oikeasti välillä ajattelen niin. Tiedän ajatusten olevan typeriä ja täysin minun ajatusmaailmaani vastaan. Nämä ajatukset ovat sen haavoittuvan ihmisen. "Terve" ihminen huutaa siellä taustalla, kuinka itsekkäästi tämä toinen ajattelee. Onneksi on tämä "terve" ihminen myös pääni sisällä.

Haluaisin jotakin pysyvää tähän elämääni. Nyt minulla ei ole kuin Lola, joka on pysyvä asia elämässäni. Tiedän että se on iso asia, mutta silti, haluan pysyvän parisuhteen, pysyvän työn. Liikaa toivottu kerralla. Ehkä vielä joskus.

Ärsytys/ahdistus

Enpä ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään järkevää. Olen hieman kulkenut sumussa tässä, ei sen takia ole tullut juttua. Tosin, kuka näitä edes lukee? Minä, muutaman vuoden päästä ja mietin kuinka naurettava olen ollut?

Välillä tunnen itseni erittäin onnelliseksi ja se johtuu siitä yhdestä. Mutta toisaalta olen erittäin ahdistunut. Tällä hetkellä ahdistukseni johtuu siitä yhdestä. Välillä tuntuu että hän on nainen. Mielialat vaihtelevat eikä  hän oikein taida itse tietää mitä haluaa. No, olen päättänyt olla nyt hiljaa ja kyselemättä mitään typeriä. Saa nähdä auttaako.

Ahdistukseni johtuu myös siitä että olen kipeä. Ja kun olen kipeä, ihottumani lisääntyy aivan järkyttävään määrään. Nyt olen kokeillut sellaista jännää rasvaa minkä olen itse tehnyt netistä löytämieni ohjeiden mukaan. 10 painallusta Aqualan Plus-voidetta (mikä tahansa perusvoide käy, itselläni nyt on tätä) ja 1tl ruokasoodaa! Vie ainakin kutinan pois, voi olla että pidemmällä käytöllä koko ihottuman. Olen ainakin saanut yöni nukuttua ilman kutinaa. Mikään kortisonirasva ei ole tähän pystynyt, ja kortisonirasvat eivät imeydy vaan jäävät ällöttävästi iholle ja joutuisi vaihtamaan lakanat heti aamulla. Tämä ruokasooda-rasva imeytyy! Loistava!

Minua myös on ärsyttänyt tässä lähiaikoina ihmiset jotka ovat alkaneet seurustelemaan tässä lyhyen ajan sisällä. Heistä ei sitten kuule yhtään mitään nykyään. Ennen seurustelua kyllä puhuttii paljonkin. Nyt ei mitään. Ja jos itse aloitan keskustelun, juttu jää siihen mitä kuuluu?-kakkaan. Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi pitää hylätä ystävät/kaverit kun alkaa seurustelemaan? En ymmärrä. No, ei kai minun tarvitsekkaan.

Myös työasiat ärsyttää/ahdistaa. Minulla loppuu työsopimus 22.9, jatkosta ei ole tietoa. Olen yrittänyt mollin sivuilta katsoa kaikkea mutta plaa, kotihoitoa, kotihoitoa.. En halua! Yksi vaihtoehto on uusi paikka joka aukeaa nykyisen työpaikkani viereen. Haenkin sinne, en vain tiedä mikä siellä on hoitajan toimenkuva. Kukaan ei tiedä. Kukaan ei myöskään tiedä millaisia osastoja sinne tulee. Kukaan ei tiedä mitään eikä mistään kun siitä pytingistä jotain kysyy. Turhauttavaa. Toisaalta haluaisin niin kovasti jatkaa tuolla missä nyt olen, se ei vain luultavasti ole mahdollista. Kun tuo uusi paikka aukeaa, potilas paikat tippuu, kai? Ja se tarkoittaa sitten sitä että hoitajien määräkin vähenee. Tosin tämä on vain arvailua koska kukaan ei mistään mitään tiedä. :)

Ehkäpä alan suunnittelemaan nyt nukkumaan menoa, että pääsen aamulla seitsemältä soittamaan lääkäriin!

"Näiden tähtien alla"

Kävin juuri tupakalla ja katsoin taivasta, siellä oli tähtiä. Päässäni alkoi soimaan eräs uniklubin biisi jonka sanat sopivat hyvin ajatuksiini, tosin kukaan ei ole nyt muuttunut tähdeksi. (Onneksi)

Näiden tähtien alla
sua odottamalla
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava,
joka kuljettaa.
Saa kylmän raudankin
hehkumaan,
näiden tähtien alla.

Mä palvon sua.
Ikkunalla katselen sua.
Milloin rakastat minut vahvaksi?
Sydämeeni kirjattu nimesi.

Näiden tähtien alla
sua odottamalla
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava,
joka kuljettaa.
Saa kylmän raudankin
hehkumaan,
näiden tähtien alla.

Olet osa mua,
sydän rintani alla.
Kaipaan sua.
Miks lähdit ja muutuit tähdeksi?
Sydämeeni jäänyt sun jälkesi.

Näiden tähtien alla
sua odottamalla
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava,
joka kuljettaa.
Saa kylmän raudankin
hehkumaan,
näiden tähtien alla.

Näiden tähtien alla
sua odottamalla
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava,
joka kuljettaa.
Saa kylmän raudankin
hehkumaan,
näiden tähtien alla.

Woo-oo-oo-oo-oo
Näiden tähtien alla
Woo-oo-oo-oo