"You're my everything, You make me feel so alive"

Ajatuksia.

"Väsyttää aivan hirveesti vaikka nukuin koko yön putkeen pitkästä aikaa."

"Olen vissii itse kasvanut aika paljon kun joidenkin ajatusmaailma tuntuu niin lapselliselta."

"Kumpa saisin vielä tilaisuuden."

"Sattuiskohan paljon jos hyppäisin tästä alas? Sattuiskohan jos salama iskisi minuun?"

"Pitäisköhän mennä nukkumaan ennen kuin teen jotain todella tyhmää.."

"Hienoa, nyt minäkin olen alkanut pitämään ukkosesta, kumpa saisin olla hänen vierellä kun ukkostaa.."

"Tulen rakastamaan häntä aina. Vaikka mitä tapahtuisi."

"Joskus vain olisi mukava nukkua koko päivä pois."

"Ärsyttää kun ihmiset eivät tajua. En voi ahdistukselle mitään. Se vain on osa minua. En minä tätä itse ole valinnut, mutta osaan jo jotenkin elää sen kanssa."

"Mitä jos psykiatri toteaa minut hulluksi?"

"En jaksa kuunnella näitä ajatuksia päässäni. Välillä tuntuu että ajatukset kuuluvat jollekkin toiselle kuin minulle."

"Minulla ei ole kaikki hyvin."

Life is short. Smile while you still have teeth.

Pääni lyö tyhjää. Minut saatiin haluamaan kirjoittaa tänne jotain. Turhauttaa kun en tiedä mitä kirjoittaisin. Miksi pitää ajatella kun kirjoittaa? Miksi tämä kirjoittaminen saa minut ajattelemaan? Toisaalta, miksi kirjoittaisin kun minua ei ahdista? Tämä kuitenkin on yksi keino purkaa ahdistusta.. Ja miksi en osaa kirjoittaa kun minulla on suhteellisen hyvä olla? Miksen halua jakaa hyvää oloani niille parille lukijalleni?

Olen muuten erittäin yllättynyt siitä että vaikka olen väsynyt, minulla on hyvä olla. Johtuuko se viime maanantaista? Ehkä. Siitä en kerro enempää, muutakuin että sinä iltana olin erittäin onnellinen kun menin nukkumaan. En kyllä usko sen johtuvan siitä.. Ehkä se johtuu uusista lääkkeistä jotka sain unettomuuteen ja nyt olen joka yö nukkunut yli 5 tuntia aijemman 2-4 tunnin sijaan. En tiedä. Tiedän vain ettei minua ahdista. 

Odotan kovasti ensi viikkoa. Toisaalta myös pelkään. Pelkään että se ahdistus tulee erään lomalta paluun mukana. Ja ensi viikolla minun järkyttävä työputkeni on jo puolessa välissä. 5 töitä, 1 vapaa, 5 töitä, 1 vapaa ja 6 töitä. Sitten olisikin 3 vapaata jolloin olisi Tammerfestit, jonne en varmaan menekään koska en halua mennä yksin ja kukaan ei ole tulossa kanssani. No, ehkä sitten joskus vielä nään ne kaikki esiintyjät jotka haluan nähä.

Olen muuten melko varma, että olen päässyt yli. En aivan varma. Koska tiedän että tulen aina häntä rakastamaan, mutta ehkä se rakkaus on nyt muuttunut enemmänkin ystävyydeksi. En tiedä. Ehkä vain olen liian rakastunut toiseen enkä kiinnitä huomiota niin paljoa tätä toista ihmistä kohtaan oleviin tunteisiin. Asia ehkä olisi eri jos näkisin hänet taikka hän sanoisi minulle jotain älyttömän ihanaa. Sitä ei voi tietää.

Mutta elämässähän ei mikään ole koskaan varmaa.

Hyvä seura, hyvä mieli.

Minulla on hyvä mieli.

Vihdoin eräs ystäväni tuli Raumalta käymään luonani. On hän ennenkin siis kyllä käynyt mutta ei pitkään aikaan, toki ymmärrän miksei ole niin usein käynyt. Oli kyllä huippu viikonloppu. Eilen käytiin Ideaparkissa shoppailemassa, ehkä liian paljonkin. Ideaparkin jälkeen tulimme kotiini ja aloimme laittamaan itseämme valmiiksi Tampereen hurjaa yöelämää varten ja tietenkin joimme hieman alkomaholia. Hups. No, en sitä kovin usein ota niin kai sitä kerran kesässä pitää! :) No, mikään ei tuntunut nousevan päähän, lähdimme keskustaan ja suuntasimme Raideriin, maailman ihanin baari. Siellä joimme yhdet, ja niitäkään ei juotu kokonaan, jotenkin tökki koko juominen meillä molemmilla. Oli kamala nälkä ja lähdimme mäkissä käymään, siellä sitten päätimme että lähdemme takaisin kotiini, nukkumaan! Aloimme jo miettimään että, ei saakeli, meistä on tullut vanhoja! Mutta me molemmat oltiin juuri tehty kamala työputki ja olimme heränneet todella aikaisin ja käyneet shoppailemassa, olimme vain väsyneitä. Hyvällä mielellä siis lähdimme bussilla nukkumaan. Tänään sitten kävimme Ikeassa, sinnekin meni kiitettävän paljon rahaa. Ikean jälkeen Sotkaan ja Giganttiin. Oi luoja sitä rahan menoa. Pelästyin hirveästi kun kävin katsomassa tilini saldon, toisaalta tilistäni suurin osa on mennyt laskuihin.. No, elokuussa ei sitten osteta yhtään ylimääräistä

Oli ihanaa kun joku kerrankin tuli MINUN luokseni. Eikä MINUN tarvinnut lähteä muualle. Välillä ärsyttää hirveästi se kun kaikki kyselevät koska olen tulossa Raumalle tai Turkuun. Minunkin luokse voi tulla. Tampere on niin hieno kaupunki, ihmettelen siis miksei kukaan voi tänne tulla. Ja mikä parasta, MINÄ olen täällä. Jos se ei ole syy tulla tänne niin mikä sitten. Jos minut haluaa nähdä niin voi tulla tänne katsomaan. Kaikki aina olettaa että minä menen heitä katsomaan. Välillä se ottaa päähän. Välillä kyllä ymmärränkin, miksi tulla tänne koska täällä ei ole heille välttämättä muuta kuin minä.. Kun minä menen esim. Raumalle siellä on muitakin ketä näen kuin yksi ihminen. Välillä minuakin rasittaa käydä Raumalla koska pitäisi parissa päivässä ehtiä näkemään kaikki tutut. Välillä teen tarkoituksellakin niin etten kerro kenellekään tai laita esim. facebookkiin että olen raumalla, koska en jaksa ravata joka paikassa. Ja sekin vielä, kun olen Raumalla, MINUN pitää mennä aina heidän luokseen joita pitäisi nähdä, he eivät tule sinne missä minä olen.

No kaikesta tästä ihme valituksesta huolimatta MINULLA ON HYVÄ MIELI!

"Nobody chooses to be a freak. Most people don't even realize they're a freak until it's way too late to change it." –Meredith Grey

Unelma.

Minulla on unelma. En usko sen toteutuvan, vaikka kovasti haluaisin. Mutta yritän toteuttaa sen, ehkä, jotenkin.
Unelmani on:

Asua joko rivitalo kolmiossa tai luhtitalon alakerrassa, olisi edes pieni piha. Elämääni kuuluisi koira tai useampi. Haluan tehdä työtä josta pidän, jossa nyt olen. Helpointa olisi että toisellakin olisi vuorotyö. Tiedän etten pystyisi katselemaan välttämättä häntä 24/7 vaikka kuinka rakastaisin häntä, tarvitsen myös omaa aikaa. Ja tiedän että niin myös toinenkin tarvitsee. Jossain vaiheessa voisi elämääni kuulua myös lapsi, tai useampi. Naimisiin en halua, kihloihin voin mennä. Itse en pidä kihloihin menoa lupauksena avioliitosta. En usko avioliittoon, mutta haluan jollainlailla näyttää sen että olen sitoutunut toiseen ihmiseen loppu elämäkseni. Ja tietty haluan sen hopeisen sormuksen. Elämän pitäisi olla suhteellisen helppoa, olisin onnellinen. Haluan tuntea sen tunteen kun pääsen nukkumaan toisen viereen ja herätä siitä aamulla. Haluan tehdä ruokaa toiselle. Haluan pitää kotitalouden kunnossa, jotenkin kuitenkin ajattelen, että se on naisen tehtävä Vaikka toki oletan myös toisenkin tekevän jotain. Haluan myös että tämä toinenkin osapuoli nauttisi elämästään ja tekisi hänelle mieluisia asioita ja antaisin tietty niihin aikaa ja tukeni. En halua riistää toiselta omaa elämää. Haluan että elämällä on merkitystä. Etten eläisi vain itseäni varten. Haluan pitää toisesta huolta, kuunnella hänen murheitaan ja ilojaan. Tukea häntä. Olla hänelle paras ystävä. Ja hän olisi sitä minulle.

Unelmastani tekee vaikean se, että haluaisin sen toisen olevan T.

Viime kerrasta onkin jo aikaa..

Miten tämän nyt sitten aloittaisi..

Haluan olla ehjä. Juuri kun luulen että kaikki on hyvin ja minulla on suht ehjä olo niin sitten jokin taas tulee ja pam, ahdistus. Lääkärissä käyntikään ei ainakaan vielä ole auttanut, ehkä helpottaa elokuussa sitten kun pääsen typerään arviointiin.

Muutaman viikon aikana olen pystynyt olemaan ajattelematta T:tä, se onnistui hyvin koska emme olleet samoissa vuoroissa. Silloin oli hyvä olla. Ennen eilistä edellisen kerran puhuin hänen kanssaan siitä että haluan parhaan ystäväni takaisin, haluan takaisin ihmisen joka kuuntelee ja tukee minua. No, eilen olimme samassa vuorossa, hän oli minulle mukava. Se sai minut tuntemaan ahdistusta, ikävä häntä. Toisaalta, olen saanut parhaan ystäväni takaisin. (Siis parhaan täällä tampereella). Haluan että meillä on hyvät välit, koska silloin kun emme puhu, olen vielä enemmän ahdistunut.
Kaipaan häntä vain liikaa.

Onneksi en joudu olemaan kotona yksin. Minulla on Lola. Hän on aina vierelläni. Suloinen tuhisia.