en ymmärrä mistä tämä ahdistus nyt tuli. aivan järkyttävän voimakkaana vielä. tuntuu että joku istuu rintakehäni päällä ja kuristaa minua.
istuin autossa neljä tuntia ja niiden neljän tunnin aikana tuli mietittyä kaikenlaista. enimmäkseen ne ajatukset saivat minulle hyvän olon.
tajusin että olen suudellut toista ihmistä, taikka minua on suudeltu, viimeksi viime joulukuussa. siitähän on ihan hemmetin pitkä aika. kaipaan niitä suudelmia hirveästi.
mietin myös millaisen suhteen haluan ja millä lailla sellainen suhde tulisi toimimaan.. siis se suhde millaisen haluan.
tulin ajatelleeksi myös erään ihmisen tunteita kovasti, miten hän suhtautuu minuun jne. toisaalta haluaisin heti tietää sen mutta toisaalta haluaisin puhua hänen kanssaan kasvotusten tästä asiasta. ja muutenkin kaikesta muustakin. siitä on niin pitkä aika kun olen hänet nähnyt.
muistelin niitä aikoja kun olin onnellinen hänen kanssaan. muistelin sitä kuinka menin käymään hänen koulullaan hänen tietämättä ja ilmeisesti sain hänet silloin iloiseksi. haluaisin saada hänet iloiseksi aina.
en haluaisi että hänellä olisi koskaan paha olla. ja silloin kun hänellä on paha olla haluaisin että hän puhuisi minulle siitä ja jos mahdollista halaisin häntä lujaa. haluaisin pitää hänet turvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti