27.8.2010

olisi pitänyt kuunnella itseäni.

noniin.. olisi pitänyt olla järkevä. tiesin että näin kävisi ja silti menin ja kerroin tunteeni. tyhmä minä. en kyllä vieläkään saanut selville miksi en kelpaa hänelle.. tai kenellekkään muullekkaan.

eilis ilta meni syvällä sumussa. en taaskaan tajunnut ajatuksiani ja makasin vain lattialla sikiö asennossa ja itkin. en enään jaksa itkeä. en enään jaksa. 

viime yönä näin unta ensimäisestä kunnon poikaystävästäni. aamulla oli todella outo olo kun heräsin. unessa kyseinen poika jätti kihlattunsa ja halusi minut takaisin. ja totta kai minä tyhmänä suostuin. toisaalta olin hänen kanssaan järkyttävän onnellinen tuossa unessa. 

en saa enempää tekstiä tähän.

24.8.2010

kuvittele..

..itsesi kymmenen vuoden päähän. miltä elämäsi näyttää silloin? miltä juuri nyt haluaisit sen näyttävän.

minä haluaisin että se näyttäisi onnelliselta, ehjältä. haluaisin että minulla olisi mies joka rakastaisi minua ja jonka kanssa olisi luonnollista olla. meillä olisi ainakin yksi lapsi, hyvällä tuurilla kaksi. molemmilla olisi hyvä työ ja kaikki olisivat terveitä. asuisimme ihanassa omakotitalossa taikka sitten rivitalossa. haluan iltaisin käpertyä mieheni kainaloon ja katsella hänen kanssaan hömppä elokuvia ja nauttia hänestä. haluaisin peitellä lapseni joka ilta sänkyyn ja katsoa heidän kehitystään. nauttia joka hetkestä joita saisin viettää heidän kanssaan. haluan onnellisen tulevaisuuden itselleni. 


onko se liikaa pyydetty?

21.8.2010

tukehdun.

tuntuu että tukehdun. haluaisin vain kertoa miten paljon välitän.
en vain voi. tukehdutan tunteeni ja samalla itsekin tukehdun. en enään tiedä mitä ajatella ja tehdä. 
haluaisin kysyä miten asiat ovat hänen puoleltaan mutta en halua ottaa sitä riskiä että menetän hänet. 


tekisi mieli mennä käymään kaupassa ja ostaa tupakkaa että tämä ahdistus loppuisi edes hetkeksi. tiedän että se auttaisi, mutta olen ollut jo niin kauan ilman etten halua enään retkahtaa. 


voisin vain käpertyä peiton alle ja nukkua päivät pois. en jaksa enään tätä ahdistusta. haluan pois. 


kädet tärisee, hengittäminen on vaikeaa, hyperventiloin, itken niin että tulee oksennus. 


sattuu.

17.8.2010

"vain sä tiedät kuinka vähän siihen vaaditaan et palasiksi meen"

Vietin keväällä pari päivää jolloin tunsin itseni ehjäksi. 
Eräs ihminen oli luonani ja jotenkin kaikki tuntui niin luonnolliselta, oikealta.
Ihan kuin hänen kuuluisi olla luonani. 
Ja kun mietin sitä että mitä jos.. niin tunnen itseni melkein ehjäksi, ehkä tuntisin itseni kokonaan ehjäksi jos hän todella olisi täällä luonani. 


Tiedän etten saisi ajatella näin, mutta kaipaan niin sitä tunnetta että olisin täysin onnellinen ja ehjä. 


Haaveilen että saisin ne päivät keväältä takaisin. Haluaisin kokea ne uudestaan. 


Lupasin itselleni vähän aika sitten etten tunne näin. Mutta kuinkas siinä kävikään.. Ei niitä tunteita vaan voi vastustaa. Ja jollakin tavalla tuntuu että olen aina tuntenut häntä kohtaan näin. Vaikka emme olisi puhuneet, hän on käynyt mielessäni useasti. Ja niin tulee tapahtumaan jatkossakin. 


Haluaisin kertoa hänelle kuinka paljon hänestä välitän mutta tiedän että se saattaisi pilata meidän välit. Sitä en halua koska hän on ainut kenelle voin puhua asioista niin kuin asiat oikeasti ovat.


Jos jokaiselle on yksi ja ainoa oikea, niin hän on se minun. Kunpa hänkin tajuaisi että minä olen hänen yksi ja ainoa.

16.8.2010

Se sitten alkoi.

Koulu meinaan. Eipä ole ihmiset siellä muuttuneet. Yhtä ärsyttäviä kaikki. Tai no, eivät he keiden kanssa minä liikun. He ovat parhautta. <3

Olen huomannut tässä pari kuukauden aikana että minulle on tullut pakkomielle siitä, miltä näytän. Siis vaatteiden suhteen. On pakko katsoa jo illalla vaatteet aamuksi etten myöhästyisi bussista. Ja en kerta kaikkiaan osaa päättää mitä laitan päälleni. Kaikki on joko niin epämukavia taikka eivät mukamas sovi yhteen.
Ja haluaisin alkaa käyttämään enemmän korkoja, olla enemmän tyttö. Hiuspantoja myös olisi kiva käyttää, keksin tosin niistä aina vikoja esim. "tämä painaa korviani", "tämä on väärän värinen". Ja noista hiuspannoista tuli mieleen hiukset! (outoa) Haluaisin värjätä hiukseni, mutten saa ikinä väristä tasaista. Täytyy siis pyytää jotakuta muuta tekemään se puolestani. En kerro vielä väriä. ;) 
Haluaisin myös leikkauttaa hiukseni. Ja tiedän tasan millaisiksi. Ja jos sanon että haluan sellaiset millaiset haluan niin kaikki pitävät minua tyhmänä. Mutta vähät siitä! Minä leikkautan sellaiset kun haluan! Pitää vain saada aika varatuksi..


Ai niin! Olen muuttanut. Ihanaan kaksiooni. :) laittelen kuvia sitten syyskuussa kunhan ensin pääsen Ikeaan shoppailemaan. Vähän uusia huonekaluja nam! 
Muutto meni ihan hyvin, vaikka ensin ajattelin ettei siitä tule mitään koska isäni oli paikalla ja isäpuoleni uusi naisystävä joka määräilee ja on muutenkin tyhmä. No, onneksi äiti keksi että minä ja hän voimme siivota uuden kämpän sillä aikaa kun muut tyhjäävät vanhaa. Ja kun he saapuivat tänne uudelle asunnolle muuttokuorman kanssa niin enkös minä sitten mennyt ja kaatunut tuossa pihassa! Sade, sammal ja multa eivät ole hyvä yhdistelmä. Eikä varsinkaan valkoiset shortsini! No, nyt pitää vain pestä noita shortseja toivoen että niistä vielä tulee valkoiset. Ja parannella kättäni, siihen tuli pari naarmua ja oikein vuosi verta! Siispä en voinut kantaa niitä muutto laatikoita sisään koska laastarit ja puhdistus aine oli jossain laatikossa, en todellakaan muistanut missä! Ja kaiken lisäksi puhtaat housut olivat viimeisessä jätesäkissä joka kannettiin sisälle! Mutta muuten muutto sujui hyvin ja lähdin hyvillä mielillä töihin.


Olin kyllä lauantaina niin väsynyt muuton ja töitten jälkeen että olisi luullut että olisin saanut unta mutta mitä vielä! Rakas pikkusiskoni oli täällä kanssani yötä ja piti ääntä kuin pieni possu! Ei siinä kukaan pysty nukkumaan, ei edes rauhoittavien avulla. 


Olen niin fiksu että tutkiskelen sellaisia ihmisiä facebookissa että saan itselleni pahan mielen. En edes tajunnut että minulle tulisi siitä paha mieli ja ahdistus. Ajauduin vain katselemaan erään tytön kuvia ja sitten tajusin kuinka nätti hän on ja tajusin sen miksen kelpaa eräälle ihmiselle, en ole niin nätti. Enkä välttämättä ole niin mukava kuin hän. Luin jopa hänen blogiaan  ja lisäsin vielä enemmän ahdistusta. Hän vaikutti kunnolliselta. Ehkä sekin on eräs syy miksen ole hyvä hänelle, en ole niin kunnollinen ja fiksu.


Juu, tiedän että olen seonnut.

2.8.2010

mitäs..

..sitä kirjottais.

Tekee mieli kirjoittaa jotain mutten tiiä mitä

Olen huomannut että minun on nykyään vaikea päättää asioita, esim. kumpaa otan, jaffa ananasta vai fanta ananasta..
Ahdistaakin hirveästi. Töissäkin nykyään. En ymmärrä miten tää tälläseks on mennyt. Miksei tämä helpota enää töissäkään? Ennen siellä sain ajatukset kuriin ja keskittymään töihin, nyt ne harhailee enkä edes tiedä minne. En ymmärrä. Aamulla oli aivan hirveän kuvottava olo. Olisin voinut oksentaa heti kun pääsin ylös sängystä. 

Töistä tuli mieleen että se romuttaa minut fyysisestikkin. Ranne on kipeä taas vaihteeksi ja niska ja hartiat ihan jumissa. Tarvitsen jonkun hieromaan. 
Oi, kumpa joku hieroisi minun hartioita ja niskaa. Olisin taivaassa.

Välillä tuntuu että kaipaan syliä johon käpertyä illalla ja herätä aamulla. 
Välillä taas kuvottaa ajatella sellaista. Pelkkä kosketuksen ajatteleminen kuvottaa.

Mutta ehkä enemmän kaipaan sitä.. 


Olipa sekavaa, niin kuin kirjottajakin.

29.7.2010

miten...

Haluaisin tietää miten sellaiset ihmiset jotka ovat (itseni mielestä tietenkin) ärsyttäviä kaikin puolin, ääneltään, luonteeltaan, pukeutumiseltaan, hiuksiltaan jne., rumia, teinejä, nörttejä jotka pelaavat jotain ihme fantasia pelejä ja selittävät bussissa "mulla on oma onyx joka seuraa mua" (tämä ihminen oli minuakin vanhempi......), iljettävän epähygienisiä ja muutenkin kaikkea kamalaa.. niin siis että miten heillä voi olla poikaystävä?! 
Siis olenhan minäkin ärsyttävä ja ruma ja kaikkea mutta siis..


Olenko minä kerta kaikkiaan niin kamala, itsekeskeinen, pinnallinen, vastenmielisen ruma, iljettävä, lihava vai mitä? Vielä kamalampi kuin tuo jonka kuvasin tuossa edellä.. Noidenko asioiden takia kukaan ei voi kiinnostua minusta? Kyllä, tiedän että tämä on teiniangstausta mutta olen alkanut miettimään tätä ihan tosissani.. Kukaan ei edes istu viereeni bussissa!


Mitä vikaa on tytössä joka:
  • on luotettava
  • osaa tehdä ruokaa
  • pitää huolta hygieniastaan ja kotinsa puhtaudesta
  • pukeutuu asiallisesti
  • osaa hoitaa omat asiansa niinkuin siis arkipäiväiset asiat tyyliin laskujen maksamisen ajallaan jne.
  • osaa kuunnella
  • pitää lapsista
  • ei polta
  • ei juo usein
  • osaa olla ihmisiksi silloin kun pitää ja osaa olla myös epäihmisiksi kun tarve vaatii
  • ei valehtele
  • ei petä
  • ei ole rahan eikä mulkun perässä
  • JNE. JNE!
KYSYMPÄHÄN VAIN ETTÄ MITÄ VIKAA ON TUOLLAISESSA TYTÖSSÄ?! vai onko se ulkonäkö tosiaan noin tärkeeää..