Rakas nukkumatti..

..toivoisin että tulisit käymään tällä pienessä yksiössänikin. En muista koska viimeksi olen sinut nähnyt. 

En oikeesti enään kauaa jaksa tätä! Oon päivät ihan hirmu väsynyt ja sitten kun menen sänkyyn en millään saa unta! Ja yöllä herään jotain viisi kertaa ja aamulla kun pitäisi nousta niin siitä ei oikein mitään tule! Näytänkin varmaan ihan kuolleelta kun en saa unta.. Nyt sitten juon iltaisin uniteetä, enpä tiiä auttaako.  

Haluaisin vaan nukkua..

Everybody lies..

Oon vaan huomannu.

Ensin mulle sanottiin että ei oo valmis seurustelemaan ja kun sit ei nähtäis kauheen usein tämän henkilön ammatin takia.. No nyt hän sitten seurustelee. Joo o. 


Sitten sanottiin ettei halua mitään koska on niin iso väli matka.. No nyt hän seurustelee ihmisen kanssa joka asuu kolme neljä kertaa kauempana kuin minä. 

Sitten sanottiin että olen koko maailma hänelle ettei ole ketään muuta rakastunut yhtä paljon. No sitten sanoikin ettei mun kanssa halua mitään ja sanoi ettei koskaan ole rakastanutkaan minua ja meni pian kihloihin toisen kanssa.

Okei, mikä mussa on että vedän puoleeni valehtelijoita? En vaan käsitä. Toisaalta on hyvä etten oo sekaantunu noihin enään, ties kuinka paljon ne viel tulis mua satuttamaan valheillaan. 
Kyllä mä vielä noille näytän! Löydän ittelleni ihmisen joka kohtelee mua oikein. Ja sillon he tajuavat kuinka idiootteja ovat olleet kun ovat päästäneet mut menemään. 

aaaaa!

Noni, nyt on sit käyty kahdessa työhaastattelussa. Ensin torstaina olin Ilkon kurssikeskuksessa, sinne keittiölle, työt kyllä olis vähän muuttuvia. Tosi kivan näkönen paikka oli.
Ja tänään olin Torpan kurssikeskusessa. Sinnekin keittiölle. Tosin sielläkin kaikkee muutakin mitä leirikeskuksissa nyt tehään, siivoomista jne. Torppa oli ehkä hieman kivempi paikka..
En oikeen tiiä. Molempiin kyllä aika matka, Ilkko Kangasalla ja Torppa Ylöjärvellä. Kyllä se siitä sit jos ees pääsen kumpaakaan. 

En jaksa enään erästä ihmistä, mutten voi sanoa sille etten jaksa. Loukkaantuis paljon.. Mutta joka kerta kun oon sen seurassa mua ahdistaa ja ärsyttää sen itsekeskeisyys. En vaan jaksa. En oikeen tiiä mitä tekisin.. 

Kai tää tästä joskus....

joskus..

..tekis mieli muuttaa takasin Raumalle. Välillä tuntuu että siellä mulla ainakin olis pari kaverii kehen vois luottaa ja jotka haluais olla mun kanssa. Mutta kun ajattelen että asuisin Raumalla se ahdistaa. Se kaupunki ja ne ihmiset jotka eivät ole mulle niin tärkeitä aiheuttavat sen kuristumisen tunteen. Ja kuitenkin täällä tunnen kuuluvani tänne.. 
Muttakun kaverit hylkää niin tuntuu pahalta ja haluaisin olla jossain kaukana täältä, vaikka siellä Raumalla. En edes tiedä mitä oon tehny väärin että mut hylätään, kohdellaan ku ilmaa. Toki huomasin jo aikasemmin että pyöriteltiin silmiä mun jutuille ja ei välitetty mistään mitä sanoin. En oikeen tiiä mitä nyt tekisin.. 

Mulla on niin ikävä meijän vanhaa luokkaa, RK3. <3 Satu ja Hanna pelasti mut aijemalta hylkäämiseltä.. Täällä ei ole sellaisia pelastavia.. En tiedä mitä teen.. Haluaisin vaan kääntää kelloa ajassa taakse päin.. 

Mulla on ikävä myös Iidaa, Tonjaa ja Mapea.. Sitä ku vietettii aikaa yhdessä. Se oli loisto aikaa. Hengattii kaupungilla ja käytii ajelemas.. Oltiin välillä laitilassa.. Nykyään nään Tonjaa ja Ipaa erikseen.. Mapee nään harvemmin.. Ehkä seuraavan kerran ku Raumalle meen niin nähtis sillä vanhalla porukalla..(?) Se olis mahtavaa.

Ei menny taas ihan niinku elokuvissa..

En mä halunnu elämästäni tällasta.. 

Olisin halunnu etten olis yksinäinen ja mulla olisit ihmisii kehen voi luottaa.. Ihmisii jotka haluu viettää mun kanssa aikaa eikä vältellä mua.. Olisin halunnu että mulla on poikaystävä niinku muillakin.. En tiedä missä on vika.. Itseni  mielestä olen ihan mukava ja tulen kaikkien kanssa toimeen.. Mutta sitten ku jonkun kanssa ensin on kavereita ja ne alkaakin sitten vältteleen.. Vois sanoo sit suoraan jos mussa on jotain ärsyttävää.. En mä sitä voi korjata jossen tiiä mikä se on.. 
Olisin myös halunnu että mulla olis rahaa niin että pystyn elämään kunnolla.. Enkä niin että joudun pyytämään isää tuomaan ruokaa mulle kun ei ole rahaa aina ostaa sitä.. Olisin myös halunnu elää ilman lainaa mutta nyt senkin joudun ottamaan.. Olisin halunnu että oon terve enkä jatkuvasti kipeä, ainakun jokin paranee niin tulee lisää vaivoja.. 

Kaikki hokee sitä että oon niin nuori, kyl mä vielä löydän ittelleni jonkun, mulla on aikaa ettii sitä. Ja kyl aina löydän uusia kavereita.. Miten mä uskallan ees ettii uusii kavereita kun ei niihin voi kuitenkaan luottaa.. Nekin kuitenkin hylkää jonkin ajan päästä.. Sama miehissä.. Miten niihin voin luottaa kun jokanen on valehdellu ja muuta sontaa..

Ei tää elämä oo mitään elokuvaa! 

torstai.

"Sama tunne aina aamuisin taisin elää tämän päivän eilenkin"

Tuntuu oikeesti siltä että joka aamu on aivan samanlainen. Herään, torkutan kaks kertaa, toisella torkulla laitan valot ja telkkarin päälle, nousen ylös, laitan suoristimen päälle, laitan puuron mikroon, vedän napit naamaan, puen, syön puuroo, meikkaan, suoristan hiukset, puen ulkovatteet ja tarkistan laukun ja lähden kohti bussipysäkkiä. Joka aamu sama homma. Tainno ei viikonloppuisin..

Koulun jälkeenkin samat hommat. Istun sohvalle ja katson telkkaria ja olen koneella. 

Tänään olin katsomassa kummityttöäni. Näin samalla myös mummun. Oli kiva nähdä. 

Nielaisin pallon! Toinen pallo jo täällä asuessa! En ymmärrä miten osaan tän homman..

Kummityttö oli kyllä maailman söpöin tänään. Osaa jo rakentaa legoista tornin. Tosin vähän pöhkö oli kun hakkasi päätään sohvaan. Ja söi keksiä niin että pää oli sohvalla ja seiso siinä vieressä. Ihan terve.

Ihan mieletön ikävä Helsinkiin..

vapaus/vankeus

Eilen tein jotain mikä vapautti mut. Pääsin yli. Sanoin suoraan kaikki mitä ajattelin ja tunsin. Ennen sitä välitin ja ikävöin, sit kaikki tunteet muuttu vihaks ja ikävöinti loppu. Pääsin yli. 

Miten voi olla parhaasta ystävästään mustasukkanen? Onko tässä nyt sit enemmänkin tunteita mukana? Kun nyt tarkasti mietin niin oon ollu muistakin mustasukkanen. En haluais olla mustasukkanen, hän on kiva. En halua tosin kuulla mitä he tekevät yhdessä koska tulee ahdistus. Haluaisin itse sen. Haluaisin niin olla normaalisti ja heittää kaikki tunteet ja kaikki pois.
Toisaalta mietin sitä että pelkäänkö vain että menetän parhaan ystäväni.. Onhan niitäkin että kun löytää uuden ihmisen elämäänsä niin kaikki kaverit unohtuu. Sitä en halua. Ainut ihminen kenelle voin kertoa kaikki (paitsi tätä), ei siitä voi luopua.. 

Ehkä vaan pitää mennä nukkumaan ja miettiä asioita uudelleen...