19.8.2013
Ärsytys/ahdistus
Välillä tunnen itseni erittäin onnelliseksi ja se johtuu siitä yhdestä. Mutta toisaalta olen erittäin ahdistunut. Tällä hetkellä ahdistukseni johtuu siitä yhdestä. Välillä tuntuu että hän on nainen. Mielialat vaihtelevat eikä hän oikein taida itse tietää mitä haluaa. No, olen päättänyt olla nyt hiljaa ja kyselemättä mitään typeriä. Saa nähdä auttaako.
Ahdistukseni johtuu myös siitä että olen kipeä. Ja kun olen kipeä, ihottumani lisääntyy aivan järkyttävään määrään. Nyt olen kokeillut sellaista jännää rasvaa minkä olen itse tehnyt netistä löytämieni ohjeiden mukaan. 10 painallusta Aqualan Plus-voidetta (mikä tahansa perusvoide käy, itselläni nyt on tätä) ja 1tl ruokasoodaa! Vie ainakin kutinan pois, voi olla että pidemmällä käytöllä koko ihottuman. Olen ainakin saanut yöni nukuttua ilman kutinaa. Mikään kortisonirasva ei ole tähän pystynyt, ja kortisonirasvat eivät imeydy vaan jäävät ällöttävästi iholle ja joutuisi vaihtamaan lakanat heti aamulla. Tämä ruokasooda-rasva imeytyy! Loistava!
Minua myös on ärsyttänyt tässä lähiaikoina ihmiset jotka ovat alkaneet seurustelemaan tässä lyhyen ajan sisällä. Heistä ei sitten kuule yhtään mitään nykyään. Ennen seurustelua kyllä puhuttii paljonkin. Nyt ei mitään. Ja jos itse aloitan keskustelun, juttu jää siihen mitä kuuluu?-kakkaan. Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi pitää hylätä ystävät/kaverit kun alkaa seurustelemaan? En ymmärrä. No, ei kai minun tarvitsekkaan.
Myös työasiat ärsyttää/ahdistaa. Minulla loppuu työsopimus 22.9, jatkosta ei ole tietoa. Olen yrittänyt mollin sivuilta katsoa kaikkea mutta plaa, kotihoitoa, kotihoitoa.. En halua! Yksi vaihtoehto on uusi paikka joka aukeaa nykyisen työpaikkani viereen. Haenkin sinne, en vain tiedä mikä siellä on hoitajan toimenkuva. Kukaan ei tiedä. Kukaan ei myöskään tiedä millaisia osastoja sinne tulee. Kukaan ei tiedä mitään eikä mistään kun siitä pytingistä jotain kysyy. Turhauttavaa. Toisaalta haluaisin niin kovasti jatkaa tuolla missä nyt olen, se ei vain luultavasti ole mahdollista. Kun tuo uusi paikka aukeaa, potilas paikat tippuu, kai? Ja se tarkoittaa sitten sitä että hoitajien määräkin vähenee. Tosin tämä on vain arvailua koska kukaan ei mistään mitään tiedä. :)
Ehkäpä alan suunnittelemaan nyt nukkumaan menoa, että pääsen aamulla seitsemältä soittamaan lääkäriin!
7.8.2013
"Näiden tähtien alla"
Kävin juuri tupakalla ja katsoin taivasta, siellä oli tähtiä. Päässäni alkoi soimaan eräs uniklubin biisi jonka sanat sopivat hyvin ajatuksiini, tosin kukaan ei ole nyt muuttunut tähdeksi. (Onneksi)
Näiden tähtien alla
sua odottamalla
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava,
joka kuljettaa.
Saa kylmän raudankin
hehkumaan,
näiden tähtien alla.
Mä palvon sua.
Ikkunalla katselen sua.
Milloin rakastat minut vahvaksi?
Sydämeeni kirjattu nimesi.
Näiden tähtien alla
sua odottamalla
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava,
joka kuljettaa.
Saa kylmän raudankin
hehkumaan,
näiden tähtien alla.
Olet osa mua,
sydän rintani alla.
Kaipaan sua.
Miks lähdit ja muutuit tähdeksi?
Sydämeeni jäänyt sun jälkesi.
Näiden tähtien alla
sua odottamalla
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava,
joka kuljettaa.
Saa kylmän raudankin
hehkumaan,
näiden tähtien alla.
Näiden tähtien alla
sua odottamalla
mä kulutan aikaani uskoen,
että rakkaus on laava,
joka kuljettaa.
Saa kylmän raudankin
hehkumaan,
näiden tähtien alla.
Woo-oo-oo-oo-oo
Näiden tähtien alla
Woo-oo-oo-oo
10.7.2013
6.7.2013
Ajatuksia.
"Väsyttää aivan hirveesti vaikka nukuin koko yön putkeen pitkästä aikaa."
"Olen vissii itse kasvanut aika paljon kun joidenkin ajatusmaailma tuntuu niin lapselliselta."
"Kumpa saisin vielä tilaisuuden."
"Sattuiskohan paljon jos hyppäisin tästä alas? Sattuiskohan jos salama iskisi minuun?"
"Pitäisköhän mennä nukkumaan ennen kuin teen jotain todella tyhmää.."
"Hienoa, nyt minäkin olen alkanut pitämään ukkosesta, kumpa saisin olla hänen vierellä kun ukkostaa.."
"Tulen rakastamaan häntä aina. Vaikka mitä tapahtuisi."
"Joskus vain olisi mukava nukkua koko päivä pois."
"Ärsyttää kun ihmiset eivät tajua. En voi ahdistukselle mitään. Se vain on osa minua. En minä tätä itse ole valinnut, mutta osaan jo jotenkin elää sen kanssa."
"Mitä jos psykiatri toteaa minut hulluksi?"
"En jaksa kuunnella näitä ajatuksia päässäni. Välillä tuntuu että ajatukset kuuluvat jollekkin toiselle kuin minulle."
"Minulla ei ole kaikki hyvin."
1.7.2013
Life is short. Smile while you still have teeth.
30.6.2013
Hyvä seura, hyvä mieli.
Vihdoin eräs ystäväni tuli Raumalta käymään luonani. On hän ennenkin siis kyllä käynyt mutta ei pitkään aikaan, toki ymmärrän miksei ole niin usein käynyt. Oli kyllä huippu viikonloppu. Eilen käytiin Ideaparkissa shoppailemassa, ehkä liian paljonkin. Ideaparkin jälkeen tulimme kotiini ja aloimme laittamaan itseämme valmiiksi Tampereen hurjaa yöelämää varten ja tietenkin joimme hieman alkomaholia. Hups. No, en sitä kovin usein ota niin kai sitä kerran kesässä pitää! :) No, mikään ei tuntunut nousevan päähän, lähdimme keskustaan ja suuntasimme Raideriin, maailman ihanin baari. Siellä joimme yhdet, ja niitäkään ei juotu kokonaan, jotenkin tökki koko juominen meillä molemmilla. Oli kamala nälkä ja lähdimme mäkissä käymään, siellä sitten päätimme että lähdemme takaisin kotiini, nukkumaan! Aloimme jo miettimään että, ei saakeli, meistä on tullut vanhoja! Mutta me molemmat oltiin juuri tehty kamala työputki ja olimme heränneet todella aikaisin ja käyneet shoppailemassa, olimme vain väsyneitä. Hyvällä mielellä siis lähdimme bussilla nukkumaan. Tänään sitten kävimme Ikeassa, sinnekin meni kiitettävän paljon rahaa. Ikean jälkeen Sotkaan ja Giganttiin. Oi luoja sitä rahan menoa. Pelästyin hirveästi kun kävin katsomassa tilini saldon, toisaalta tilistäni suurin osa on mennyt laskuihin.. No, elokuussa ei sitten osteta yhtään ylimääräistä
Oli ihanaa kun joku kerrankin tuli MINUN luokseni. Eikä MINUN tarvinnut lähteä muualle. Välillä ärsyttää hirveästi se kun kaikki kyselevät koska olen tulossa Raumalle tai Turkuun. Minunkin luokse voi tulla. Tampere on niin hieno kaupunki, ihmettelen siis miksei kukaan voi tänne tulla. Ja mikä parasta, MINÄ olen täällä. Jos se ei ole syy tulla tänne niin mikä sitten. Jos minut haluaa nähdä niin voi tulla tänne katsomaan. Kaikki aina olettaa että minä menen heitä katsomaan. Välillä se ottaa päähän. Välillä kyllä ymmärränkin, miksi tulla tänne koska täällä ei ole heille välttämättä muuta kuin minä.. Kun minä menen esim. Raumalle siellä on muitakin ketä näen kuin yksi ihminen. Välillä minuakin rasittaa käydä Raumalla koska pitäisi parissa päivässä ehtiä näkemään kaikki tutut. Välillä teen tarkoituksellakin niin etten kerro kenellekään tai laita esim. facebookkiin että olen raumalla, koska en jaksa ravata joka paikassa. Ja sekin vielä, kun olen Raumalla, MINUN pitää mennä aina heidän luokseen joita pitäisi nähdä, he eivät tule sinne missä minä olen.
No kaikesta tästä ihme valituksesta huolimatta MINULLA ON HYVÄ MIELI!








