17.8.2012

Eipä ole tullut pitkään aikaan kirjoitettua..

Onpas se aika mennyt nopeasti! Monesti kyllä olen meinannut kirjoittaa mutta sitten se on jääny.

Paljon on tässä välissä tapahtunut! Valmistuin lähihoitajaksi ja olen siitä oikein onnellinen! Olen ollut töissä samassa paikassa kuin viime kesänä, ja en tiedä vielä koska siellä työt loppuvat, vakipaikka odotellessa! (toivossa on hyvä elää) Tosin kun paikka on Tampereen kaupungin niin eipähän sinne ketään palkata, säästetään vain. Välillä on hirveän raskasta kun meitä on vain neljä hoitajaa illasta ja 36 potilasta parhaillaan. Mutta onneksi on maailman parhaimmat työkaverit, heidän avullaan jaksaa.

Ja, kun viime kirjoituksessani kerroin siitä henkilöstä kenet tapasin netissä, no tavattiin sitten ihan kasvokkainkin monta kertaa ja luulin jo että siitä tulee jotain kunnes hän päätti kertoa että olemme liian erilaisia. En vain tiedä miten.. Eikä hän sitten kertonut. No, se on jo menneen talven lumia. En jaksa edes miettiä koko hommaa!

Kirjoitin myös opinnäytetyöni valmistumisesta.. Olen erittäin pettynyt siihen arvosanaan minkä sain, opettajani tosin ei pitänyt kovastikaan minusta, joten se voi vaikuttaa siihen, koska moni jotka lukivat sen sanoivat että se oli paljon parempi miksikä opettajani sen arvioi. No ei voi mitään, olen päässyt siitä jo yli.

No, nyt minulla on sitten ehkä sellainen pienoinen ongelma josta en ole edes itse varma. Minusta tuntuu että olen ihastunut, eihän se sinäänsä ole ongelma. Ongelmana tässä on ihastumisen kohde (jos edes olen ihastunut häneen), hän on nimittäin varattu. KYLLÄ! Ah, kuinka kivaa. Tutustuin häneen töissä. Hän oli meidän osastollamme kolme-neljä viikkoa ja nyt hän on kerrosta alempana töissä, näen häntä aika usein. Nyt vasta kun en ole nähnyt häntä pariin päivään olen huomannut ajattelevani häntä, olenko siis ihastunut häneen? En millään haluaisi. Ehkä vain yritän hillitä itseni..

No nyt sitten yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa kirjoittelemaan useammin! :) Tosin lupasin samaa viime tekstissä! :D

25.3.2012

Kunnon kirjoitus pitkään aikaan..

Elikkäs, enpä ole pitkään aikaan kirjoittanut kunnon juttua.

Koulu alkaa olemaan aika lopuillaan! Enään pari viikkoa koulua ja sitten työssäoppiminen! Menen Hatanpään puistosairaalaan neurologiselle osastolle viideksi viikoksi! Hieman kyllä jännittää millainen paikka se on.
Opinnäytetyön sain vihdoin valmiiksi! Viimeiset kaksi viikkoa tein sitä joka päivä ja verta ja kyyneliä tuli vuodatettua sen takia. Oikein ahdisti koko homma!

Nyt paljastan erään asian mikä toisaalta on aika nolo juttu, mutta... Tein tuossa jokin aika sitten itselleni nettideitti profiilin! hah! No, nyt sieltä sitten on löytynyt sellainen todella mukava poika. Ollaan juteltu todella paljon ja hänkin on vissiin kiinnostunut minusta. :) hihi! Toivottavasti tästä tulee jotain... :)

Koulussa on ollut hieman hankalaa välillä eräiden ihmisten kanssa.. Vähän aika sitten sain kauhean ahdistusitkukohtauksen ja muutama meidän luokkalainen sitten alkoivat nauraa asialle. Ja siitä meni pari päivää ja lähdin luokasta vessaan ja sain sitten kuulla kaverilta että he olivat sanoneet "Taas se menee vessaan parkumaan, miten 22 vuotias pystyy?" Olin hieman järkyttynyt asiasta koska oikeasti  menin vain vessaan. No, aloin sitten pelkäämään kaikkea mitä sanon tunnilla ja myös sitä kouluun menoa.. Tuttu paikka, koulukiusaaminen. Ala-asteella, ylä-asteella ja toisessa ammattikoulussa ollut kiusaamista niin eikö jo riitä! Ja ensinäkin, olemme sosiaali- ja terveydenhuolto alalla! Mitä helv.. Ihme touhua. No ensin puhuin sitten tästä luokanvalvojallemme ja sitten kuraattorille.. Ensi viikolla siis keskustelemme koko porukka, nämä kolme tyttöä, minä ja riina, luokanvalvoja ja kuraattori. Nämä kolme tyttöä eivät siitä vielä tiedä mutta ensi viikolla saavat tietää. Tosin nyt on alkanut yhden näistä tytöistä kanssa menemään paremmin.. Saa nähdä mitä tulee..

Jos jatkossa sitten kirjoittelisi vähän usemman!

16.3.2012

Päivä 39: kuva siitä mitä mieltä olen koulusta

 
Riippuu ihan päivästä.

14.3.2012

Päivä 37: kuva lempihiustyylistäni

Toiselta puolelta lyhyet ja toiselta hieman pidemmät. Ja takaa lyhyet! Tämän hetkinen hiustyyli. :)