unia.

Ensimmäinen uni:

Kaikki ovat edes kuulleet Sidistä ja Nancystä. Luin kirjan tuossa viime syksynä ja katsoin elokuvan joulukuussa. 

Nyt näin unta että olin Nancy ja tapasin "Sidin" jossain turvakodissa. Sillain ohimennen vain ensin näin hänet. Tämän jälkeen lähdin jonkin ihmisen kanssa jonnekkin pikkutielle autolla, oli talvi ja oli paljon lunta ja jäätä. Ajoimme tietty ojaan ja menimme läheiseen maataloon katsomaan onko siellä ketään joka voisi auttaa. Vanha vihainen mies löytyi ja hän lähti ajamaan meitä haulikon kanssa takaa ja siellä lumisessa ojassa me sitten rämmittiin. No yhtäkkiä olinkin siellä turvakodissa ja tämän pitäjä ilmoitti ettei jaksa meitä enään ja lähtee pois. Kutsuimme häntä ilmeisesti mummiksi. Mummi sitten lähti sellaisella vanhalla autolla ja minä juoksin pihaan ja heittäydyin maahan, itkin ja huusin "mummi tule takaisin!" (Tässä vaiheessa mietin että nimeni on Nancy) "Sid" seisoi aidan vieressä ja poltti tupakkaa ja sanoi "oon narkkari ja mulla on päihdeongelmia. en pääse irti huumeista." Minä sitten vastasin hänelle "et sä oo ainut jolla on onglemia huumeiden kanssa, mullakin on." Menin "Sidin" luo ja katsoin häntä silmiin ja hän itki. Suutelimme ja sovimme että kuljettaisiin yhdessä ja tuettaisiin toisiamme. 
Sitten heräsin. "Sid" ei missään vaiheessa sanonut nimekseen Sid joten en tiedä oikeaa nimeä, se vaan tuli siinä vaiheessa kun tajusin olevani Nancy.

"Sid" oli kyllä paljon paremman näköinen unessani kuin oikeasti on. ;)


Toinen uni:

Olin jossain erään sannan kanssa ja hän toiseteli sitä kuinka tyhmä on ollut kun on päästänyt mut menemään. Päätin sitten että no, katsotaan mitä tulee.. Lähdimme autolla Rauman linikselle ja siinä sitten jonkin aikaa juttelimme ja yhtäkkiä olimme sittarissa ja sanna alkoi sitten käpelöimään ja puhui koko ajan että haluaa minut jne. Ja sitten eräs erittäin hyvännäköinen poika joka istui läheisellä penkillä tuli siihen meidän väliin ja katsoi minua ja sanoi "Hei ei ollakkaa pitkään aikaan nähty! mitä sulle kuuluu?" Vastasin "Ihan hyvää nyt, mitäs sulle?" ja halasin häntä ja kuiskasin hänen korvaansa "kiitos kun pelastit!" Seuraavaksi Sannamari, Ilkka ja Matias tulivat paikalle (ei olla liikuttu noiden jätkien kanssa varmaan kahteen vuoteen) ja vedin Sannarin siitä syrjemmälle ja sanoin "toi on se jätkä kenestä näin unta viime yönä!" 
Sitten heräsin.

Toi jätkä oli se "Sid" joka oli edellisessä unessa! enkä ole vieläkään saanut selville tämän mysteerisen jätkän nimeä... 

:) / :(

Joo siis.. Koulu loppu tältä lukukaudelta. Luojan kiitos! En olis jaksanu enää päivääkään.

Tän viikon vietin kummitytön luona "valmiudessa" siihen että hänen äitinsä lähtisi synnyttämään. Ja näinhän kävi jo lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (29.-30.5)! Siinä sitten olin Milan kanssa melkein kahdestaan pari päivää. Hyvinhän ne meni vaikka tytöllä alkaa tuo uhmaikä pukkaan päälle! Osaa kyllä hermostua pienestäkin. Mutta silti Mila on mun aarteeni ja kallein ihminen maan päällä. <3 

Niin siis loppujen lopuksi serkku syntyi 31.5 klo. 00.35. Suloinen tyttö tuli. :) Aivan Milan näköinen (siis vielä sillon ku Millivanilli oli vauva)! Kutsuma nimi tällä serkkutytöllä on Ananas. Ettei vaan luulla että se tulee nimeksi. 

Kun pikkuinen tuli kotiin niin Milasta aisti pientä mustasukkaisuutta mutta kyllä pikkusiskoa myös halailtiin ja siliteltiinkin. Raskas viikko kyllä oli kun Mila vähän väliä kiukutteli ja kun sillä sitä virtaa riittää vaikka muille jakaa! Juoksee kuin mikäkin tuulispää. Ja aamuherätykset kun on silloin kun Mila heräsi niin heräsin minäkin puoli kahdeksan viimeistään.

Olen kyllä aivan poikki. Niin unen puutteesta kuin siitä että hermot meinasi mennä moneen kertaan. Huomenna sitten pitäisi töihin mennä, onneksi iltaan. En kyllä tiedä onko se onneksi kun eka päivä vasta on. 

Näin viime yönä erittäin häiritsevän unen.. Olin jossain kylpylässä erään henkilön kanssa ja siellä tapahtui kaikenlaista, hän kertoi ikävöivänsä minua ja suudeltiin pitkään. Ja tietenkin tämä henkilö on pyörinyt päässäni koko päivän. 

Jollain tavalla kaipaan häntä niin kovasti, haluaisin vain käpertyä hänen kainaloonsa ja nukahtaa. Suudella hänen huuliaan. Tänään tyhmänä menin katsomaan ko. henkilön galleria kuvia ja lukemaan hänen blogiaan ja facebook profiiliakin tarkastelin. Ikävä vaan kasvoi. En halua ikävöidä häntä. Hän satutti niin pahasti.. 

Jotenkin vain on nyt niin outo olo.. En tiedä mitä ajatella ja mistä. Haluaisin vain nukkua vaikka viikon putkeen.

Rakas nukkumatti..

..toivoisin että tulisit käymään tällä pienessä yksiössänikin. En muista koska viimeksi olen sinut nähnyt. 

En oikeesti enään kauaa jaksa tätä! Oon päivät ihan hirmu väsynyt ja sitten kun menen sänkyyn en millään saa unta! Ja yöllä herään jotain viisi kertaa ja aamulla kun pitäisi nousta niin siitä ei oikein mitään tule! Näytänkin varmaan ihan kuolleelta kun en saa unta.. Nyt sitten juon iltaisin uniteetä, enpä tiiä auttaako.  

Haluaisin vaan nukkua..

Everybody lies..

Oon vaan huomannu.

Ensin mulle sanottiin että ei oo valmis seurustelemaan ja kun sit ei nähtäis kauheen usein tämän henkilön ammatin takia.. No nyt hän sitten seurustelee. Joo o. 


Sitten sanottiin ettei halua mitään koska on niin iso väli matka.. No nyt hän seurustelee ihmisen kanssa joka asuu kolme neljä kertaa kauempana kuin minä. 

Sitten sanottiin että olen koko maailma hänelle ettei ole ketään muuta rakastunut yhtä paljon. No sitten sanoikin ettei mun kanssa halua mitään ja sanoi ettei koskaan ole rakastanutkaan minua ja meni pian kihloihin toisen kanssa.

Okei, mikä mussa on että vedän puoleeni valehtelijoita? En vaan käsitä. Toisaalta on hyvä etten oo sekaantunu noihin enään, ties kuinka paljon ne viel tulis mua satuttamaan valheillaan. 
Kyllä mä vielä noille näytän! Löydän ittelleni ihmisen joka kohtelee mua oikein. Ja sillon he tajuavat kuinka idiootteja ovat olleet kun ovat päästäneet mut menemään. 

aaaaa!

Noni, nyt on sit käyty kahdessa työhaastattelussa. Ensin torstaina olin Ilkon kurssikeskuksessa, sinne keittiölle, työt kyllä olis vähän muuttuvia. Tosi kivan näkönen paikka oli.
Ja tänään olin Torpan kurssikeskusessa. Sinnekin keittiölle. Tosin sielläkin kaikkee muutakin mitä leirikeskuksissa nyt tehään, siivoomista jne. Torppa oli ehkä hieman kivempi paikka..
En oikeen tiiä. Molempiin kyllä aika matka, Ilkko Kangasalla ja Torppa Ylöjärvellä. Kyllä se siitä sit jos ees pääsen kumpaakaan. 

En jaksa enään erästä ihmistä, mutten voi sanoa sille etten jaksa. Loukkaantuis paljon.. Mutta joka kerta kun oon sen seurassa mua ahdistaa ja ärsyttää sen itsekeskeisyys. En vaan jaksa. En oikeen tiiä mitä tekisin.. 

Kai tää tästä joskus....

joskus..

..tekis mieli muuttaa takasin Raumalle. Välillä tuntuu että siellä mulla ainakin olis pari kaverii kehen vois luottaa ja jotka haluais olla mun kanssa. Mutta kun ajattelen että asuisin Raumalla se ahdistaa. Se kaupunki ja ne ihmiset jotka eivät ole mulle niin tärkeitä aiheuttavat sen kuristumisen tunteen. Ja kuitenkin täällä tunnen kuuluvani tänne.. 
Muttakun kaverit hylkää niin tuntuu pahalta ja haluaisin olla jossain kaukana täältä, vaikka siellä Raumalla. En edes tiedä mitä oon tehny väärin että mut hylätään, kohdellaan ku ilmaa. Toki huomasin jo aikasemmin että pyöriteltiin silmiä mun jutuille ja ei välitetty mistään mitä sanoin. En oikeen tiiä mitä nyt tekisin.. 

Mulla on niin ikävä meijän vanhaa luokkaa, RK3. <3 Satu ja Hanna pelasti mut aijemalta hylkäämiseltä.. Täällä ei ole sellaisia pelastavia.. En tiedä mitä teen.. Haluaisin vaan kääntää kelloa ajassa taakse päin.. 

Mulla on ikävä myös Iidaa, Tonjaa ja Mapea.. Sitä ku vietettii aikaa yhdessä. Se oli loisto aikaa. Hengattii kaupungilla ja käytii ajelemas.. Oltiin välillä laitilassa.. Nykyään nään Tonjaa ja Ipaa erikseen.. Mapee nään harvemmin.. Ehkä seuraavan kerran ku Raumalle meen niin nähtis sillä vanhalla porukalla..(?) Se olis mahtavaa.

Ei menny taas ihan niinku elokuvissa..

En mä halunnu elämästäni tällasta.. 

Olisin halunnu etten olis yksinäinen ja mulla olisit ihmisii kehen voi luottaa.. Ihmisii jotka haluu viettää mun kanssa aikaa eikä vältellä mua.. Olisin halunnu että mulla on poikaystävä niinku muillakin.. En tiedä missä on vika.. Itseni  mielestä olen ihan mukava ja tulen kaikkien kanssa toimeen.. Mutta sitten ku jonkun kanssa ensin on kavereita ja ne alkaakin sitten vältteleen.. Vois sanoo sit suoraan jos mussa on jotain ärsyttävää.. En mä sitä voi korjata jossen tiiä mikä se on.. 
Olisin myös halunnu että mulla olis rahaa niin että pystyn elämään kunnolla.. Enkä niin että joudun pyytämään isää tuomaan ruokaa mulle kun ei ole rahaa aina ostaa sitä.. Olisin myös halunnu elää ilman lainaa mutta nyt senkin joudun ottamaan.. Olisin halunnu että oon terve enkä jatkuvasti kipeä, ainakun jokin paranee niin tulee lisää vaivoja.. 

Kaikki hokee sitä että oon niin nuori, kyl mä vielä löydän ittelleni jonkun, mulla on aikaa ettii sitä. Ja kyl aina löydän uusia kavereita.. Miten mä uskallan ees ettii uusii kavereita kun ei niihin voi kuitenkaan luottaa.. Nekin kuitenkin hylkää jonkin ajan päästä.. Sama miehissä.. Miten niihin voin luottaa kun jokanen on valehdellu ja muuta sontaa..

Ei tää elämä oo mitään elokuvaa!